Joulu

Mitäpä kirjoittaisi jouluna? Hyvää joulua juu kaikille ja niin edespäin.

Yksin jouluaattoillan - ei haittaa. Yksin vain ulkoisesti. Yhdessä sisimmässä.
Ulkona sataa ja tuulee - ei haittaa. Mulla on yks ...n kokonainen aurinko. Tuulee kylläkin.

Vanhaa postaustani lainaten, sain joululahjani jo monta kuukautta sitten (nyt siitä on siis vielä useampi kuukausi), edelleen se on paras joululahjani. Ja paranee vaan koko ajan.

Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Kiitos.....




Ai mut I got you, tosiaan! Daa. Such fun!

siitä tulikin mieleen...

Urheilullinen (tavallaan) Miranda-pätkä kevennykseksi.

Tu ksu or not tu ksu?

Pitääkö mennä lopullisesti nolaamaan meidät suomalaiset Ruotsissa?

No ehkä vois olla pahempaakin. Että isosisko tekis saman.

Pelottavaa

Pitäisikö olla huolissaan? Jo toinen asia, mistä taidan olla ainakin samansuuntaisilla linjoilla Päivi Räsäsen kanssa?!

Toinen on baarien aukioloajat.

Onneksi voin olla varmaan aika rauhallisin mielin, että jotain mielipide-eroja meillä tulee aina olemaan. Hiusmuotia lähinnä ajattelen...

Lasten suusta

No, vilkas postauspäivä

Lasten suusta -palstat ovat mitä ovat, mummit ja kummit kirjoittelevat kuinka hulvattoman hauskasti heidän varmasti rakas Torsti-Tainansa taas sutkautti. Vähän vielä väritettynä...

Mutta kyllä lasten suusta oikeastikin varmasti hauskuuksia - ja totuuksia - kuulee.

Tässä nyt vähän sitä sivuten:

(suosikkejani:
if it's happening, and it's not a chemical - it's natural sekä
cry me a river, build a bridge and get over it - ehkä tää jälkimmäinen on yleisempikin sanonta siellä päin maailmaa eikä tässä keksitty, mutta hyvä sellainen)

Sinulle jota ei ole

Sinua ei ole olemassa. Sinua ei ehkä koskaan ole olemassa. En tiedä millainen olisit jos olisit olemassa. Vielä jonkin aikaa sitten en miettinytkään asiaa. Sen verran tiesin, että minä en halunnut edes tutustua sinuun. En kaivannut olemassaoloasi. En ollut edes utelias.

Kaikkea on tapahtunut. Sinun olemassaolostasi on keskusteltu. Ajatus sinun olemassaolostasi on saanut minut jopa paniikkihäiriön partaalle, eikä se ollut kaunista. Eikä se niinkään johtunut siitä, että sinun olemassaolosi sinänsä olisi pelottavaa saatika pahaa. Mutta en voinut edes kuvitella tai käsittää, miten minä selviäisin siitä. Elämäni oli ja on erittäin hyvä näin. Mitä sitten jos sinä olisit olemassa?

Olen kuitenkin saanut totutella ajatukseen ja olen siihen tottunut. Olen tehnyt työtä sen eteen. Olen leikitellyt mielikuvilla. En vieläkään tiedä miten siitä selviäisin, mutta olen tullut siihen tulokseen että selviäisin. Miten, sen näkisi sitten. Kantapään kautta niinkuin useimmat asiat elämässä. Tai ehkä sydänkin siinä olisi osallisena.

Elämä on kuitenkin kummallista. Mitä enemmän olen tottunut ajatukseen olemassaolostasi ja alkanut toivoakin sitä, sitä hiipuvammalta näyttää mahdollisuus siihen. Eli en ehkä koskaan saakaan tietää miten selviäisin. En ehkä koskaan saa nähdä miltä tuntuisi nauttia olemassaolostasi tai tuskailla sen eri ulottuvuuksia.

Enkä pysty vaikuttamaan siihen, oletko joskus olemassa. Kunpa voisinkin. Haluaisin voida jakaa sen kokemuksen rakkaimpani kanssa ja antaa sen lahjan hänelle.

Jos sinä et koskaan ole olemassa, toivon että olen tarpeeksi.

Mutta ehkä sinä olet vielä joskus olemassa? Lupaan, että koettaisin selvitä parhaani mukaan ja jos välillä selviäisin huonommin, toivon että en selviäisi liian huonosti.

Kirjallisuutta

Pitkästä aikaa hiljakkoin tuli siis luettua kirja. Nopeasti mutta tuskallisesti. Juu kirja oli hyvä, mutta nenäliinat vielä parempia.

Eipä siitä sen enempää, alku oli oikeastaan enemmän kuin turha ja liian vakava tähän liittyen.

Eilisestä pelireissusta vaan inspiroituneena aloin etsiä uutta luettavaa. Löysinkin. Mahtaisikohan joulupukkikin löytää...




:) eihän tuosta kirjasta voi etukäteen ajatella kuin että ..tuiks menee...

Psykologiset testit

Mustetahratesti. Joskus lapsena mulle on tehty, ja mulle ei ikinä tullu mitään muuta mieleen kuin perhonen. Perhonen. Perhonen. Harmitti oikein.

Mutta jotain kehitystä (?) on tapahtunut näissä... n. viidessätoista vuodessa (no hei mul oli lyhyt matikka).

Tämän päivän googlekuva:



No ei todellakaan perhonen. Näkeehän tosta nyt kaikki että se on lepakko.

Olympialaisista

Vähempi herkkää

Oli kuulemma vähän herkänpuoleista tuo edellinen pousti niin laitetaan nyt sitten tällainen...



Että sellaista. Kyllä täällä Suomessa on sentään aika hyvä olla. Vaikka on nainen JA homo.

Tuuli lapsuudesta

Tuulella on jo neljättä vuotta ollut ihan oma merkityksensä minulle. Mutta tällä kertaa ei nyt ole kyse siitä.

Liekö osa- tai kokosyynä tänä viikonloppuna lukemani kirja, sen herättämät ajatukset ja tunteet - tietoiset ja tiedostamattomat. Vai jokin muu, jota en nyt osaa nimetä.

Oli mikä oli, äsken kävellessäni koiran kanssa ulkona, usvaisessa, pimeässä syysillassa, se puhalsi. Vain hetken, mutta se lyhyt hetki. Tuulen leppeä tunne. Sen huminan sävy.
Silmänräpäystä nopeammin se toi mieleeni ne hetket lapsena, maatessani talvisessa illassa pulkkamäen rinteessä. Viivytellen kotiinlähtöä ja nukkumaanmenoa. Tietäen että seuraavana aamuna piti taas mennä sairaalaan. Katsellen pimeää taivasta, jossa kovaa menevät pilvet kuitenkin erottuivat vaaleampina - lähiön katuvalojen ansiostako? (Tosin silloin kuvittelin mielessäni, että ne tummat kohdat ovat pilviä, koska tummat pilvet nyt vain sopivat tilanteeseen paremmin).

On huimaa, miten joku muisto voi jostain vaan yhtäkkiä nousta esiin. Ja niin fyysisesti todentuntuisena. Silti selkeästi muistona.

Ehkä se tuuli vain oli juuri samanlainen. Ehkä se oli se sama tuuli joka on kiertänyt maapalloa kaikki nämä vuodet ja osui minuun nyt taas.

Hmm.. Fonectan lasku maksamatta?