Ma osa II (eli on myös osa I - se kuuluu lukea ensin, periaatteessa, se on heti tässä alapuolella)

Nyt sitä levotonta?

Mun on ensinnäkin paras olla huomenna hyvässä kunnossa, tavallistakin ihanampi itseni ja ehkä vielä keksiä jotain - en tiedä vielä mitä, koska en pysynytkään lupaamassani suunnitelmassa vaan menin tekemään asioita. Siis mikäli pääsen huomenna liikkelle - jos en, sillä ei sitten taas ole väliä, koska olen turvassa täällä kotona... Mutta hei, mulla oli ja on oikeasti sen verta hyvä olo - ehkä pastillit ja halaus vaan olivat niin tehokkaita...? (eli kenen syy?) Nyt juon ihan just kuitenkin mehua ja lepäilen... (sädekehähymiö)

Mut joo - no mä siis hallitsen tuon ns. tipahtamisen. Kaveri taas oli mennyt kokeilemaan kuperkeikkoja (siis kaksi riitti - kuulemma kolahteli enemmän kuin silloin joskus). Ja nyt hän aikoo myös kokeilla sitä tipahtamista, oli kiinnostunut asiasta - kysyi mm. että molemmat polvetko samaan aikaan? Juu. Jotakuinkin ainakin. Pelottavaa missä seurassa liikun. Tai missä seurassa mun kaveri liikkuu.
Sanoin, että ei pidä kokeilla sukat jalassa, siis kengät pitää olla. Kokeiltu on. Sukkasillaan kolahtaa liian lujaa.

Pitäis olla jo nukkumassa kun tarvis aamulla mennä ajoissa suorittamaan elvytystoimia. (hyi saatana tää mehu on käynyttä! mitvit? anteeks nyt en voi juoda mehuakaan...)

Kun tulin töistä kotiin, yks talon mummeleista oli myös tulossa samalla hissillä ja kysyi mikä mun mitta on? Kysyin, että mihin suuntaan? No pituus (aijaa?). No metri 87 vastasin. Eikö sen enempää - hän luuli että selvästi enemmän. Mitä??? Ekaa kertaa joku tuollee kommentoi. Mut tiedän muitakin jotka näyttävät pidemmältä kuin ovat. Ovatkin ihan pieniä. Nyt siis näköjään minäkin. Sekin tarttuu!!!!!!!

Tämän levottomampaa ei nyt tullut, ei se oikein yksin onnistu... nyt parit merenneidot ja joutsenet ja sitten unten maille. Ja valmistautumaan nuhteluun.
Ei auta kuin... jotain... yrittää...