Sinulle jota ei ole

Sinua ei ole olemassa. Sinua ei ehkä koskaan ole olemassa. En tiedä millainen olisit jos olisit olemassa. Vielä jonkin aikaa sitten en miettinytkään asiaa. Sen verran tiesin, että minä en halunnut edes tutustua sinuun. En kaivannut olemassaoloasi. En ollut edes utelias.

Kaikkea on tapahtunut. Sinun olemassaolostasi on keskusteltu. Ajatus sinun olemassaolostasi on saanut minut jopa paniikkihäiriön partaalle, eikä se ollut kaunista. Eikä se niinkään johtunut siitä, että sinun olemassaolosi sinänsä olisi pelottavaa saatika pahaa. Mutta en voinut edes kuvitella tai käsittää, miten minä selviäisin siitä. Elämäni oli ja on erittäin hyvä näin. Mitä sitten jos sinä olisit olemassa?

Olen kuitenkin saanut totutella ajatukseen ja olen siihen tottunut. Olen tehnyt työtä sen eteen. Olen leikitellyt mielikuvilla. En vieläkään tiedä miten siitä selviäisin, mutta olen tullut siihen tulokseen että selviäisin. Miten, sen näkisi sitten. Kantapään kautta niinkuin useimmat asiat elämässä. Tai ehkä sydänkin siinä olisi osallisena.

Elämä on kuitenkin kummallista. Mitä enemmän olen tottunut ajatukseen olemassaolostasi ja alkanut toivoakin sitä, sitä hiipuvammalta näyttää mahdollisuus siihen. Eli en ehkä koskaan saakaan tietää miten selviäisin. En ehkä koskaan saa nähdä miltä tuntuisi nauttia olemassaolostasi tai tuskailla sen eri ulottuvuuksia.

Enkä pysty vaikuttamaan siihen, oletko joskus olemassa. Kunpa voisinkin. Haluaisin voida jakaa sen kokemuksen rakkaimpani kanssa ja antaa sen lahjan hänelle.

Jos sinä et koskaan ole olemassa, toivon että olen tarpeeksi.

Mutta ehkä sinä olet vielä joskus olemassa? Lupaan, että koettaisin selvitä parhaani mukaan ja jos välillä selviäisin huonommin, toivon että en selviäisi liian huonosti.

Ohhoh...

Onpa vierähtänyt aikaa kun on viimeksi tullut käytyä täällä.

Se ei tarkoita ettei mitään olisi tapahtunut. On ollut juhlaa ja kaikenlaista tärkeää ja vähemmänkin tärkeää vuosipäivää on raksuttanut ohi.

Ilmapallokin jaksoi sinnikkäästi koko kesän odottaa luvattuja juhlia ja siirtyi sitten ansaitulle levolle. Tai ainakin melkein.

Olisipa yksinkertaisempaa tai jotain

Mikä? Minä. Ihmiset yleensä. Ihmisten tunteet. Ihmisten välinen kanssakäyminen. Ihmisten tapa toimia. Itsensä säätely. En tiedä.

Tulee tilanne. Asia. Joskus.

Tilanne. Asia.
Josta tiedän varsin hyvin, että sillä ei käytännössä ole mitään merkitystä elämälleni eikä sen puitteille.
Tiedän, että minulla on asiat hyvin ja paremmin kuin monilla muilla, enkä vaihtaisi osia tiettyjen tahojen kanssa.
Tänä kesänä taas varsinkin tiedän, että asialla ei todellakaan pitäisi olla mitään merkitystä isossa mittakaavassa.
Tiedän myös edelleen sen mitä olen tiennyt jo kohta kaksi vuotta. Eikä minulla ole epäilyksen häivää.

Niin. Tiedän kyllä.
Ja tiedän, että kun vain olisin kokonaan välittämättä muutaman päivän, muutaman tunnin. Pääsisin itse vähemmällä. Ja jotkut muutkin pääsisivät vähemmällä.
Tai jos edes purisin hammasta ja sulkisin tunteen jonnekin syvälle niin edes muut pääsisivät vähemmällä.
Silti. Sille ei vain voi mitään. Asialle. Tilanteelle. Sen vaikutuksesta itseen. Itselleen. Tunteilleen. Minä en ainakaan. Vaikka sentään joskus yritän.

Entä pitäisikö edes voida olla välittämättä? Tuntematta.
Olisinko minä jos en välittäisi? Olisinko parempi minä? Helpompi varmaan.
Jos en välittäisi asiasta, tuntisi tilanteessa - olisinko silloin välittämättä myös joistain muista asioista joista kuitenkin haluan ehdottomasti, ehkä jopa palavasti välittää?
Enkö tuntisi kaikkia niitäkään tunteita joita haluan tuntea?

Miksi muiden ihmisten "rattaat" ja tunteet eivät voi toimia vaikka näissä joissain asioissa kuten omat (Tai omat niin kuin muiden, mutta omat nyt on toki oikeammat, eikö)?
Ei tulisi tällaisia tilanteita ja asioita. Ehkä.
Kun se nyt vaan on niin, että kun minä en käsitä jotain tällaista asiaa. Tilannetta. Tapaa toimia.
...niin en tiedä miten kuvailla sitä tunnetta joka sisälle syntyy.
Ei se ole varsinaisesti vitutusta. Kai vähän sitäkin.
Ei se ole varsinaisesti surullisuutta. Sitäkin vähän.

Kun ajattelen järjellä, tuloksena on esim. sääliä ja ihmetystä.

Silti lähinnä tunnen sisuksissa tuttua fyysistä puristusta joka pyrkii ulospäin. Sitä joka työntää suolaista vettä silmistä ulos edellään.

Tällaisinakin päivinä, joina olen saanut ja saan edelleen tuntea huimaa onnen tunnetta.

En voi mitään asialle. Tilanteelle. Tavalle jolla muut toimivat.
Toivoisin tietysti että voisin.
Tai että voisin edes vain sulkea sen pois itsestäni, kunnes se on taas tältä erää ohi.
Tuntematta.
Koska se ei siitä muutu. Eikä sillä siis ole merkitystä. Käytännön merkitystä.
Olen kuitenkin melko varma, etten siihen tule pystymään.

Ja taas vuosi

Päivä ei mennyt ohi huomaamatta. Vain bloggaamatta. Taas vuosi kulunut.
Aika menee uskomattoman nopeasti kun on hauskaa.

Better Late than never

Päivitys olisi pitänyt tehdä jo perjantaina. Silloin tuli tavallaan varmistus sille aiemmin mainitulle jättipotille. Tavallaan. Pieni mutta siihen jäi mutta silti.

Nyt sitten vaan saa jatkaa kesästä nauttimista ja tulevaisuuden suunnittelua ilman suurempia rajoituksia. Just siistii.

Kesästä oppii muuten ottamaan paljon enemmän irti kun ei ole lomaa mitä odottaa. Yksittäisinä päivinä ja jopa päivien osina ehtii ja pystyy tekemään vaikka mitä kun ei keskity odottamaan sitä lomaa jolloin vasta muka voi tehdä asioita. Kokeilkaa vaikka.
Sokka irti ja menoksi.

Sandé on a sunday

Jännitystä

Minun pitäisi kaiken järjen mukaan tällä hetkellä kärsiä unettomuudesta edes osia yöstä. Siihen on todennäköisesti enää kolme yötä mahdollisuus.

Pitää sentään jännittää tuleeko flunssa vai ei, mikä vaikuttaa siihen milloin pääsee jonnekin jota jännittää vielä enemmän ja jonka tulosta jännittää vielä enemmän. Ja sitten vielä alkaa futiksen EM-kisat!

Mutta ei. Krrrhhhh....krrhhhh... No ei siinä mitään, hyvä niin.
En edes ole suuremmin ulkoisesti hermostunut. Ainakaan koko aikaa. Sisäisestikin ahdistaa vähemmän kuin puolisentoista vuotta sitten. Se silloin paahtanut iso pyörä antaa olla paljon rauhemmassa.
Pystyn lorvimaan ihan keskenäni, ilman että pitää keksiä mahdollisimman tiiviisti ohjelmaa ja tekemistä ja seuraa.

Siitä sen näkee. Sydän on tärkein elin. Kun sillä on hyvä olla, muu on helpompaa.
(Aristoteleen mukaanhan älykkyyskin sijaitsee siellä)

Äh.

Miksi on päiviä kun tuntuu että mitä tekeekin ja sanookin niin melkein kaikki menee solmuun ja aiheuttaa harmistusta tai pahaa mieltä. Vaikka sitä ei tarkoita eikä varsinkaan halua. On sitä että tajuaa mitä sanoi tai teki, vaikka sitten sen hitusen liian myöhään. Ne harmittavat ja surettavat. Ja jos joku tekeminen vielä muistuttaa sellaisista piirteistä jotka harmittaa itseäänkin jossain toisessa ihmisessä ja jota piirrettä ei itselleen haluaisi geeneistä tai mistä vaan huolimatta niin se vasta harmittaa.
Sitten on hetkiä jolloin ei edes tajua mitä sanoi tai teki. Jotain kuitenkin. Sitten ärsyyntyy lisää siitä että huomaa sen mutta ei tiedä mitä se oli mutta se pitää sitten selvittää.

Ja miksi ei voi vain kytkeä päälle tai pois itsessään sellaisia piirteitä että asiat olisivat helpompia.

No näillä mennään. On sentään se joku jonka saa harmistumaan. Ja se on aika pirun ihanaa se. Ei se harmistus. Vaan. Ni.

Murusia pyrstötähdestä

Tästäkin on sitten tänään kulunut yksi vuosi.

Nyt tiedän missä muruseni on ja tiedän että pyrstötähdelläkin toivominen voi toimia. Ja olen entistä onnellisempi.

Tämäkään ei silti ole se kappale josta vuosi sitten mainitsin.

Aika

Aloin tätä tekstiä rustata tänne sunnuntaina, mutta tuli parempaa tekemistä...

Eilen (eli lauantaina) tuli eräästä erittäin mieleenpainuvasta (voiko niin sanoa kun ei muista juuri mitään 2,5 tunnin ajalta....) kävelylenkistä kuluneeksi vuosi.

Se toi mieleen kaikenlaista. Moni ajatus liittyy jotenkin aikaan.

On mielenkiintoista - joskin varmaan ihan merkityksetöntä - huomata, että tämän hetken mittakaavassa isoimmat tapahtumat, käänteet elämässäni tuntuvat sijoittuvan kevääseen ja toisaalta syksyyn. Keväällä on tapahtunut jotain mullistavaa, jonka käsittelyyn on sitten mennyt kesä ja loppukesästä/syksyllä on alkanut tavallaan "uusi aika".
(jos oikein miettii, onhan koko aikanikin alkanut syksyllä, kun olen silloin syntynyt.... ei se on kyllä jo liian kaukaa haettua... :) )

Toivon kuitenkin ettei tänä keväänä tapahtunut "käänne" aiheuta mitään uutta aikaa tänä syksynä, tämä on oikein hyvä juuri näin.

Ajasta tuli mieleen myös, että miten (nyt taakse päin katsoessa!) vuosi tuntuu kuluneen niin nopeasti mutta pitäneensä sisällään ihan mielettömän paljon. Hyviä ja huonoja hetkiä. Uskoen siihen hyvään kuitenkin. Onneksi.

Enkä muutenkaan haluaisi jättää mitään mullistuksista tai käänteistä pois, vaikka saisin kääntää kelloa taaksepäin (tai kalenteria). Joskus tosin kevään ja syksyn väli olisi voinut olla lyhyempi... tai syksyn ja kevään.

Hyvää syksyn jatkoa kaikille, en varmaan edelleenkään usein käy kirjoittelemassa...
pysytelkää lämpimänä.

Vuosi

Piipahdin vain toteamaan, että tänään tulee vuosi kuluneeksi siitä kun sanoin ensi kertaa moi - anteeksi, en oikeastaan edes sanonut moi - kunhan nyökkäsin vähän matkan päästä. (Ilmeisen vaikuttavasti) ;)
No minulle ainakin nyökättiin ilmeisesti kovin vaikuttavasti. Kiitos siitä.

Ja kiitos että olen sittemmin saanut muutakin kuin nyökätä.

Loma lähestyy

Oho - onko päässyt vierähtämään kolme viikkoa edellisestä postauksesta? No joo. Ei oikein jaksa/huvita istua tähän koneelle enää kotona, kun on töissä tuijottanut ruutua jo koko päivän. Ja on paljon muutakin tekemistä.

Eikä tänne nyt mitään ihmeitä ole kerrottavaa - elämä sujuu mukavasti mutta ei siitä sen tarkemmin tänne. Kuvia en kauheasti ole ottanut. Viikko sitten tuli tosiaan pyyhittyä yli taas yksi kohta listalta "mä en kyllä ikinä..." - niin, minä juoksin Naisten Kympin. So shoot me. Sentään juoksin koko matkan, ja se oli kivaa! Pelottavan kivaa.

Tässä taidepläjäys samalta reissulta.



Ensi viikolla alkaa kesäloma, reilu pari viikkoa luvassa. Kuten olette huomanneet, on ennustettu kauniimpia säitä heti tuosta helatorstaista alkaen....

Jos täällä on hiljaista, hyvää kesää ja kaikkea muutakin nyt jo kaikille!

Lomalla

Tältä tämä näyttää tällä hetkellä. Kaikki.

Iso Jee

Eilen se sitten tuli. Siis tuo. Iso Jee. Olo on vähän kuin riisimurolla maitokulhossa (snap-crackle-pop), vielä hetki paria juttua pitää malttaa ("malttaa" - so.not.me. so.not.u.)...
Mutta eilinen on kyllä luokiteltava isoksi jeeksi.

Eikä tämän kummempaa postausta. Valitan. Ei irtoa.

Hiipivä Iso Jee?

...? Onkohan toi...? Eeeei..joo kyllä se... Hmh. Kovin se näyttää siltä... näyttäis lähestyvän...mut joutuu vielä vähän siristämään silmiä...

Ajoitus ja sijoitus

Olla siellä missä pitää silloin kuin pitää.
Olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Vivahde-ero? Ehkäpä.

Ensimmäinen ei ole tuurista kiinni. Kaikki ei sitä edes opi, toisilla se menee luonnostaan.
Jälkimmäinen - niin se onkin monimutkaisempaa. Taito, onni, sattuma, kohtalo...? Kuka tietää?

Seuraukset?

Niitä nyt ei varsinkaan kukaan tiedä. Tai tietää kuulemma jotain.

Jonkunkokoinen Vee

Veestä on niin vaikea sanoa minkäkokoinen. Tuntuu hetkittäin isolta, vaikka toisaalta tiedän että mitätön, ja kohta tulee se iso jee, sitten ketään ei kiinnosta enää veet. Tai no... Mut siis. Voi vee parat.

Toinen Pikku Jee

Eli nyt on jo Pikku Jee-Jee...
ihan varovainen sellainen...

Pikku Jee

Ihan sellainen varovainen.

Ohhoh

Onko siitä tosiaan neljä viikkoa kun olen viimeksi tänne viitsinyt jotain tuottaa? Voisinpa sanoa että aika on mennyt kuin siivillä kun on ollut koko ajan niin hauskaa. Mutta aika on kuitenkin mennyt. Mennyt viikko taas kovin epäsäännöllisesti ja viikonloppu on kestänyt kuin vanha D:n biisi... kauan. (Huolimatta hyvästäkin seurasta - älköön kukaan nyt ottako itseensä). Tänään 24 sekuntiakin tuntui 24:ltä minuutilta - kirjaimellisesti.

Parin päivän päästä on kulunut puoli vuotta yhdestä lyhyestä (ja itse asiassa tavallaan nolostakin) sähköpostista. Sen jälkeen on virrannut niin käsittämätön määrä tajuntaa (kai se noin menee jos sana kerran on tajunnanvirta), muusta puhumattakaan. Mutta toivottavasti - ja niin uskon - se kaikki on vasta murto-osa siitä mitä on vielä luvassa. Kunhan tästä päästään kunnolla vauhtiin.

Kiitos tämän viikonlopun osalta auringosta, joka päästi minut Kuuvaan - siis KUUKAUDEN tauon jälkeen. Joka sulatti lumihankia kovaa vauhtia asfaltille. Joka lämmitti kasvoja ja mieltä. Joka paistoi jo korkealta. Joka nosti ulkolämpömittarini lukemat yli kymmenen plus-asteen (auringossa joo joo).