Tämä vuosi alkaa sitten olla tässä. Kiitos ja tervemenoa. Tai - vähän ristiriitainen juttu. Meinasin sanoa että eipä tule ikävä tätä vuotta, ei todella. Mutta ei se nyt ihan niinkään sitten mennyt.
Tarpeeksi mätti tänä vuonna mutta miten se sitten lasketaan se loppusaldo? Montako miinusta tarvittaisiin kumoamaan se yksi f..king iso plussa? Ei meinaan riitä vielä ei. Ja toivottavasti tietenkään ei koskaan tulekaan tarpeeksi.
Joten lähinnä kiitokseksi pätkä mun äsvärisolu(i)lle:
You can push me out the window I'll just get back up You can run me over with your 18 wheeler truck And I won't give up You can treat me like a slave I'll go underground You can run over me with your 18 wheeler but You can't keep me down, down, down
- no keltä muulta kuin P!nkiltä kuvittelitte sen olevan???
Hyvää - parempaa - uutta vuotta siis kaikille - hankien keskeltä valoa kohti. Erittäin rauhallisissa merkeissä - toivottavasti. Vain yksi firework ja ehkä kourallinen kimalletta ilmaan.
Kaunis laulu. Ja eräiden eilisten juttelujen myötä etenkin tuo viimeinen säkeistö sai hetken miettimään... Mitä se sisältää, mistä sen tietää? Milloin tai miten se mitataan? Rinnalla oleminen/kulkeminen... ei välttämättä tarvitse olla fyysisesti luona (vaikka onhan se usein plussaa). Ei tarvitse eikä usein pidäkään tehdä puolesta. Tietoisuus, tunne siitä että ON. Toiselle. Se kai on olennaista.
Jag fick min mun mina ord fick mitt hjärta mitt röda blod
runda bröst min mörka röst mina ögon min starka lust
Meinasin suositella lämpimästi erästä tuoksuvettä (eikö sana hajuvesi ole aivan harhaanjohtava...tai no on niitäkin) mutta sitten totesin että ei, se paljastaisi minusta liikaa... Sitä paitsi mitä sitä muille enää suosittelemaan. Joten unohtakaa tämä postaus.
Tuuli saisi kyllä tuulla. Oon tänään ollut koko päivän niin huonolla tuulella että kiitos ja onnea kaikille joiden ei ole tarvinnut hoitaa mitään asioita mun kanssa tänään. Ja silti asiat ovat oikeasti enemmän kuin hyvin.
Olin jopa LENKILLÄ äsken. Hölkkälenkillä! Ihan keskenäni. Niinpä. Mitä sekin kertoo... Hengittämässä samaa ilmaa.
Älkää nyt taas kukaan ottako hernettä nenään ja saatte olla esim koriksesta ihan mitä mieltä haluatte. Mutta miten voi olla joku laji itselleni niin "epämielenkiintoinen" ja hölmön näköinen kuin salibandy - ottaen huomioon että kyseessä on vieläpä joukkuepalloilu? Ja vieläpä the lepakkolaji (mistä sekin johtuu - koriksessahan esim pääsee paljon enemmän kunnon kontaktiin... ;) )
No näin vaan on ja tulipahan sekin tänne sanottua. Suomi saa silti toki mielellään voittaa MM:n.
Ei varmaan kannattaisi tähän aikaan, työpäivän ja vieraspelin jälkeen alkaa postailla tänne, mutta ei sitä ihan suoraan nukkumaankaan kykene menemään.
Pari päivää on jo ollut mielessä että tää biisi pitäis nyt laittaa tänne, tää kun ei varsinaisesti ole edes joululaulu. Niin ei sillä että joululauluissa ois jotain vikaa sinänsä. Olipa vaikeeta löytää tuubista kelvollinen versio kelvollisella videolla.
Sitten tänään ajelin töistä niin tuli joulubiisi joka on mun ehdottomia suosikkeja. Varsinkin joulunodotusbiiseistä.
On tullut muutaman kerran ajeltua pitkähköä matkaa mökille jouluksi lumisissa maisemissa mm tätä kuunnellen ja laulellen. No mut joo, kaikki on tällä hetkellä toisin, mutta tästä biisistä pidän edelleen, ja se sopi tänäänkin tuonne lumiseen kaupunkiliikenteeseen.
Shhh... siis tämä ei ole postaus, koska olen hiljaa nyt kuten lupasin. Kuten joskus viestit joita sain eivät olleet viestejä. En saanut niitä. Nojoo. Mut mua huojentaa se, että se mainitsemani "uneton Turussa" on tänään käynyt ihan inhimilliseen aikaan... Kun itse olin kaupassa ostamassa nuudeleita sun muuta. Hyvä niin. Yöunet ovat tarpeen kaikille.
Hengitys sujuu kuulemma näin: sisään, ulos, sisään, ulos, sisään, ulos. Tahti olisi hyvä olla mahdollisimman tasainen, säännöllinen ja tapahtua pääasiassa em. järjestyksessä. Siis vuorotellen. Siis. Varsinkaan sisään-osuuksia ei kannata ilmeisesti jättää kovin usein väliin. Ok. Koetetaanpa. Otetaan erittäin rauhallinen tahti näin odottaessa. Ettei lopu kesken. Kun odottavan aika on tunnetusti pitkä.
Oltu taas jo pari päivää. Ei oo ehtiny/ollu asiaa. Voi ei on varmaan ollu rankkaa teillä.
Täällä käydään kyllä kummiin aikoihin...voi sitäkin jotakuta turkulaista unetonta, joka minun blogissani on käynyt viime aikoina puolen yön tuolla puolen. Tai sitten aamuvarhaisella. Ei nyt niin aikaisin kuin itse nousen, mutta aikaisin kuitenkin. Ei siinä, tervetuloa vaan, toivottavasti siitä on jotain iloa. Tai muuta positiivista vaikutusta.
Thaipotkiskelut on tältä erää nyt potkittu, jäljellä on vielä kaunis sinelmä jalkapöydässä, joka ei kuitenkaan haittaa elämää (ei siis tunnu käytössä).
Sitä äkkiseltään ajattelee, että refleksit ja reaktiokyky on sitä mitä on, luontaisesti. Mutta hohhoi että se on sou harjoituksen tulosta. Omassa lajissa on melkokin nopeat kädet ja jalat - siis tässä mielessä - jalkojen nopeudesta liikkumis-/etenemismielessä en sano mitään. Nyt sitten kun olisi pitänyt reagoida edes jotenkin kaverin rauhalliseenkin potkuun niin silmä katsoo - aivo toteaa että jaha, toi jalka näyttäis nousevan - se taitaa potkaista - joo nousee edelleen - kyllä se tosiaan aikoo potkaista - nousee - jaa kohta se osuu jo - no nyt se osui. Koko tänä aikana ei tapahdu mitään muuta. Että edes harkitsis torjumista. Onneksi ei ollut ainoa.
Mutta nyt hiljenen taas hetkiseksi, siiheksi.
Oikein hyvää lähestyvää viikonloppua kaikille. Varsinkin minulle.
Ei voi olla todellista...sehän tosiaan romuttaisi viimeistään avioliiton aseman jos vielä nainen saisi sanoa naiselle tai mies miehelle "tahdon". Se olisi suorastaan törkeää tasavertaistamista. :D
Voi kun meillä on niin herttainen pikku työyhteisön alayhteisö siellä meidän nurkassa. On heittotähtiä ja jäyniä (jotka joskus menevät ihan vähän yli kuten se, että P!nkin kuva peitetään Matti-Esko Hytösen kuvalla!! Törkeää, siitä olen ilmoittanut työsuojeluvaltuutetulle) ja salmiakkivaihtotaloutta sun muuta.
Pukeutumiskoodikin on aika hyvin hanskassa, vain yksi poikkeava mutta okei, se on vaikeeta kun on 50-luvulta. Muuten on J&J farkut ja kolmen raidan tossut niin kuin pitää. Tänään haettiin vielä lisää yksityiskohtia. Olin juuri esitellyt uudet hienot sukkani niin miespuolinen kollega oli lähes valmis esittelemään oman vaateostoksensa. Mutta ei sitten esitellyt. Pyh - ne bokserithan ois ollu mielenkiintoista nähdä. Kamoon. No ehkä pikkujouluissa... ;)
Kuten olin suunnitellut, käväisin valokuvauskojeen kanssa Kuuvassa.
Taas se oli ihan erilainen kuin koskaan ennen. Aurinko paistoi, pakkasta yli kymmenen astetta, höyryävä meri. Rantakivet jään peitossa. Pakkasesta ja sijainnista huolimatta ilma oli yllättävän leppeä - tuuli ei osunut rantaan ilmeisesti oikein miltään suunnalta. Kylmempi oli kun lähti talsimaan takaisin autolle.
Kuvia tulee tänne aamulla. En vaan jaksa niitä alkaa räpeltää tällä kotiläppärillä. Teen sen aamuyöllä töissä. ;) Ennen kuin leimaan sisään tietysti. Ja ennen aamukahvia. Ennen mitään muuta. Ensitilassa. Heti kun hälytykset laitetaan pois ryntään koneelle.
Viitaten vain siihen, että olen tänään vielä tiivistellyt makkarin ikkunaa ja partsin ovea. Nyt alkaa olla aika hyvä. Makkarissakin pystyy halutessaan oleilemaan, ei tarvii välttämättä kömpiä saman tien ylös ja liikkeelle.
Eilinen jäi väliin tämän bloggailun suhteen, ponkaisin töistä heti Hesaan ja sieltä vielä illalla takaisin. Mitä järkeä? No en tiedä, mutta hyvän ystävän näkeminen oli sen arvoista kyllä. Mikäs tuolla tyhjähköä moottoritietä takaisin ajellessa.
Eksältä tuli kaunis tekstiviesti edellisenä iltana. Kiitos siitä ja toivon vilpittömästi hänelle sitä samaa.
Tänään sain yllättäen käydä myös joulumarkkinoilla syömässä riisipuuroa ja juomassa glögiä. :) Mukava, talvinen sää - sekä puuro että glögi lämmittivät miellyttävästi ;)
Tunnistin tämän tyypin, joka seisoskeli Tuomiokirkon nurkilla - mutta ihan tuurilla.
Huomenna jos olisi nätti sää voisi harkita kamerointia ja säästä riippumatta punttisalia. Mutta vain jos ei tule mitään parempaa... ja ehtiihän noita vaikka mitä.
Ainiin. Tuli aikanaan torpattua P!nkin uusin biisi täysin. No ei se edelleenkään parasta P!nkiä ole, se ei tuo muijan ääntä esiin sen ansaitsemalla tavalla. Mutta biisiin sinänsä tottuu - nyt pitää jo pistää kovemmalle kun se tulee radiosta. Ei auta. Video on - hmm - mielenkiintoinen. Paras kohta 2.51-2.53.
Tänään paistoi aurinko! Sen mitä siitä ehdin nähdä kun huoneessa ei ole ikkunaa ja ulos päästessä se jo oli kovaa vauhtia laskemassa. Sen kunniaksi. Sitä paitsi joku väitti mulle tuossa reilu pari kuukautta sitten olevansa oikein ..tun auringonpaiste, se sama just, päivänsäde ei riitä vaan koko aurinko. Nonni. Sekin vielä. Ja tää on yksi Yksinkertaisesti Punaisen parhaimmista biiseistä. Videosta en todellakaan sanoisi samaa. Close your eyes again. :)
Tänään tuli jo vähän kunnollisemmin lunta. Sää olisi vaatinut kynttilöitä ja kuumaa kaakaota, mutta ohjelmassa oli juoksulenkki. Se jäi kuitenkin ymmärrettävistä syistä tekemättä.
Pyryyn lähdin kuitenkin katselemaan. Kuvista ei tullut kummoisia, mutta oli rauhallista istuksia joen rannalla tuhannen euron penkillä ja katsella lumipyryä ja olla jokseenkin tyytyväinen elämäänsä. Enkä tarvinnut kuumaa kaakaota tai juoksulenkkiä pysyäkseni lämpimänä.
Itselläni ei ole ollut ongelmia suuntautuneisuuteni kanssa. En tosin sitä tiedostanutkaan teini-iässä. Silloin se varmasti olisikin ollut vaikeampaa. Eikä kukaan ympärilläni ole ainakaan tuonut ilmi sen olevan ongelma heillekään. Ja jos onkin, olkoon. Heidän ongelmansa. Ei minun. Minulla ei ole ongelmaa. Minulla on vieläpä elämässäni ihminen joka tekee sinänsä kokonaisesta ja riittävästä minusta vielä jotain paljon enemmän. Ja senkin suhteen, allt kommer att bli bättre. :) Close your eyes...
Tänään onnistuin ilahduttamaan ilmeisen vilpittömästi tärkeätä ihmistäni itsetehdyllä askartelutuotteella. Ei todellakaan siis mennyt hukkaan se eilisiltainen aika. Ei (lähes) mikään ilahduttanut minua tänään enemmän kuin sen aiheuttama reaktio. :)
Ilta menikin sitten pystypainissa. Odotan mielenkiinnolla miten kipeä niska huomenna on. Ja se ...tanan yleisliike. Tänään se sitten tuli. Arrggh.
Te jotka tätä aamulla luette, päivien määrä on melkein jo yksinumeroinen. Ja siinä on vain yksi viikonloppu.
Ihan hiljaa oon ollu koko viikonlopun. Siis tässä blogimielessä. Ei oo ollu hirveästi asiaa teille. :)
Mut kovin lohduttavan seikan luin eilisestä lehdestä: Raamatussa sanotaan, ettei lepakoita saa syödä. Huh. Saa siinä mielessä sitten olla ainakin rauhassa hartailta kristityiltä.
Kuten näette. Ei pal asiaa. Teille.
No lauantaina opin kyllä myös "lasi, täyttö, huju, jättö".
Yöllä oli satanut lunta, ja sitä satoi vielä aamullakin kun pääsin töihin. Muutama pakkasaste. Jee!
Tämä on niin kuin SE biisi siihen säähän. Ja etenkin tänään. En löytänyt tuubista sitä hakemaani versiota Deanin laulamana, joten heitetään tähän nyt tuoreempaa verta, osaa tuo Bublékin tämän ihan kohtuu hyvin vetää.
Ei puutu kuin takkatuli ja jotain muuta. Etenkin jotain muuta. Villasukat on. Mukava piitkähihainen paita on. Pyjamanhousut on. Kynttilät on.
Glögiäkin on, mutta se ei lämmitä yhtään niin kuin viime kerralla kun join. Näköjään lämmin pizza siinä rinnalla ei toimi - se vaatisi jotain muuta. Lämpimiä tai ehkä jopa kuumia... hei kettu juoksee pihan poikki. Oi kuinka söpöä. Hyvää yötä.
Tänään olin vähän kiusanhenki. Tivasin asiaa johon tiesin vastauksen vain sen vastauksen saamisen ilosta. Aaaanteeeeksiiiii.... ;) Mutta se oli sen arvoista. Sekin. Pitäs vaan oleilla enempi... Mutta hitto kun en vieläkään muista mitä itseltäni on tivattu...
Niin ja sitten menin sanomaan että olen rakastunut. Daa. Olipa uutinen. Niin on joku toinenkin. Voisinpa sanoa että siinä ei ole mitään pelättävää. Onhan siinä vaikka mitä jos sitä niin ajattelee. Mutta kun ei sille mitään voikaan niin eipä kai ne pelon aiheetkaan sitten enää mihinkään häivy. Mennyttä mikä mennyttä. Joten haluaisin katsoa mihin tämä polku johtaa. Kovin näyttää mielenkiintoiselta ja kauniilta ja erityiseltä. Varmaan on juurakkoakin jossain. Mutta polvet on ennestään ruvella ja ymppiminen on hanskassa, näen ja kuulen ja tunnen niin eiköhän se voisi onnistuakin...jokin...mikälie...mahdollisesti...
Perunamuusia, riisipiirakoita, proteiinipirtelöitä ja -patukoita, rahkaa jne.
Eikä pitänyt osua jalkapöydällä mutta pari kertaa osui. Au. Olispa pidemmät jalat... No se on vaan mustelma. Tai pari. Ihan sama.
Ensinnäkin se on se satsuma. Omena (ei päärynä) Omena vihreä (ei punainen) Viinirypäle vihreä (ei tumma) Riisi (ei manna) vaikka se nyt tosin vaan enemmänkin menee niin... Fazer (ei Marabou) Suolakurkku (ei maustekurkku) Lanttulaatikko jos joku (ei ainakaan porkkana-) Maksalaatikko rusinoilla. Jos maksalaatikkoa söis. Ei mansikkahillo vaan vadelmahillo ainakin letuilla paitsi että sokeri on myös erittäin hyvää (tietysti! sokeri on aina hyvää - paitsi kahvissa. Kahvin kanssa kylläkin mutta erikseen) Pannarin kanssa myös vadelmahilloa - sekä kermavaahtoa... vai olikohan se pannari?! No. Jonkun kanssa kuitenkin. Se vaatii ehkä vielä tarkennusta.
Tänään kotimatkalla kuvailemasta näitä otoksia mietin hetken tätä valokuvaamista. Siis omalta osaltani.
Mielielementtejäni ovat näköjään vesi ja kivi. Ehkä siihen vaikuttaa visuaalisuuden lisäksi niiden muutenkin mielenkiintoiset ominaisuudet - vaikka kivi on niin lujaa ja kovaa ja vesi sellaista kuin on, se on kuitenkin se kova kivi joka antaa periksi kun ne ovat tarpeeksi vuorovaikutuksessa.
Ja valo. Tietenkin valo on valokuvauksessa välttämättömyys jo sinänsä, mutta olen nimenomaan tyytyväinen, jos onnistun tallentamaan kuvaan jotenkin erityisen valon tai sen aiheuttaman efektin.
En yleensä ainakaan pyri saamaan kuviini mitään sanomaa, vaan se on enemmänkin vain yritystä vangita silmän näkemä kauneus kuvaksi. Ja jo siinä onnistuminen itsessään antaa iloa, sen kuvan lisäksi.
Kauneinta en kuitenkaan koskaan pysty taltioimaan millekään filmille tai muistikortille. Nimittäin sitä mitä näen kun katson häntä. Mutta onneksi näen sen silmilläni ja voin tallentaa sen sydämeeni.
Lontoon rakeet: ei missään nimessä eikä olosuhteissa voi syödä yksi kerrallaan. Vähintään kolme yhtä aikaa suuhun. Paitsi tietty jos on enää vähemmän jäljellä...
Missä X: Aina vähintään yksi musta ja yksi värillinen yhtä aikaa suuhun, voi laittaa useammankin, mutta molempia pitää olla.
Dumle: ehdottomasti se original. Sitä puraistaan pari kertaa, nielaistaan ja avataan jo seuraavaa. Järjetöntä mutta niin se menee.
Fazerin Salmiakkimix: Kulmikkaat on parhaita. Superit ok. Merkkarit lähetetään ninjakoulun reksille tai jollekin muulle hölmölle.
Mutta parhaista parhain karkki on sokeri. Sugar. Sellaisenaan. Mikään ei sula suussa niin kuin se. :)
Nyt on taas/edelleen pää niin tyhjä ja pökerryksissä (voiko olla pökerryksissä jos se on tyhjä?!) että ei kyllä tiedä yhtään mitä tännekin kirjoittelis. Ei ole mitään sanottavaa. Täällä. Ei mulla kuulemma muutenkaan tunnu olevan mitään sanottavaa. Hiljaa olen vaan. Ja ehkä nauran. Tai sit jotain muuta. Minkäs sille sitten voi. EI OO MUN SYY.
Tänään mulle "sanottiin" jotain niin kaunista että mä aloin itkeä keskenäni kesken työpäivän. Voi moro. Onko joku sekaisin vai sekaisin?
Ehkä paras mennä nukkumaan. Mutta ensin syön jotain. Nälkä.
Toinen sana mitä käsiteltiin henkevässä autokeskustelussa oli tämä ikioma "lesbo". Minä en vain pidä siitä sanasta sanana - ja olen huomannut etten ole ainoa. Se ei ole sujuva sanoa suomenkielen seassa ja muutenkin. Olisin mieluummin homo.
Heterotkin on vaan heteroita. Sama sana molemmille. Ollaan hei mekin vaan kaikki homoja. :)
Kannattaa lopettaa lukeminen tähän jos ei halua lukea hengetöntä keskustelua jota käytiin maanantai-iltana thaitreenien jälkeen autossa...
Niin siis oikeasti. Lopettakaa ajoissa. Ihan turhan valittaa ala-arvoisesta huumorista jos jatkaa.
Ai ette lopeta? No ei sit. Mä en sitten kirjoita sitä.
Haha. Tästä tuli vielä henkevämpää kuin ajattelin. Hyvää yötä.
No joojoojoo. Laitetaan nyt jotain siitä "keskustelusta" tähänkin. Ei tosin sitä henkevintä osuutta.
Ja huom! Sana neekeri ei tässä ole nyt sitten haukkumasana!!! Sitä nimenomaan käsiteltiin. Miksi siitä aikanaan yhtäkkiä tuli haukkumasana? Itse olen syntynyt niin aikaisin (ennen kolmea aamuyöllä) että minä totuin siihen ihan neutraalina sanana - kuten eskimo, intiaani... Mutta nyt kun se on "paha" "epäkorrekti" sana, se on toki muuttanut sävyään omassakin korvassa. Neekeri-sanaa ei ymmärtääkseni sovi käyttää, mm koska sitä käytettiin/käytetään niin paljon haukkumasanana.
No - hmm - miksi homot ovat sitten edelleen homoja? Kovin yleisesti kuulee nuorison keskuudessa huudeltavan "vitun homo" (mikä sinänsä on jo todella ristiriitainen sanayhdistelmä - tarkoittaako se itse asiassa lesboa?)
Miksi pöllöt ovat edelleen pöllöjä, aasit aaseja? Puhumattakaan pahveista ja pöntöistä?
Ruokapöydässä töissä tänään yksi ei-niin-läheinen-työkaveri, paitsi organisatorisesti (vau! ei sentään tabulaarisesti) vähän sanoi jotain mikä aiheutti reaktion "anteeksi? mitä?"
Osasyynä oli se, etten kuullut todellakaan tarkasti kaikkea mitä hän sanoi - hän kommentoi Adam Lambertia ja tämän keikkaa. Lapsensa olivat olleet siellä ja oli katsottu sitten koneelta jotain kännykkävideoita yhdessä. Oli ollut/liikkunut "kovin homomaisesti" ja sitten kommentointia aiheutti myös se, että oli suudellut miestä siellä lavalla.
No - öö - se ON homo. Sallittakoon myös asiaankuuluva liikehdintä (mitä se sitten pitääkään sisällään kenenkin mielestä). Ja mitä tulee tuollaiseen imuttamiseen sun muuhun keikkalavalla - itse en välitä nähdä sitä, oli sitten kyseessä mitkä sukupuolet tahansa. Mutta haloo, mitä Madonna teki jo pari vuosikymmentä sitten? Hohhoijaa.
Ehkä kysäisen tästä vielä, ehkä en. Ihmetytti lähinnä nimittäin se, että eikö kollega tiedä vielä mun suuntautuneisuutta, kun jotenkin toi oli vähän tökerösti kommentoitu...
Päivä oli kuitenkin erinomainen - elämäni paras infotilaisuus töissä - ja huom vaikka se oli IT-puolen asioita, iltapäivällä ja kesti kolme tuntia. Daa. Go figure. Sanotaan vaikka että asioista sai tosi hyvän näppituntuman.
Olin suunnitellut meneväni testaamaan kameroimista jalustan avustuksella, jahka pääsen yltsästä. Siinä vaiheessa kuitenkin iski niin nuukahdus, että täytätin vain vatsani, kävin kaupassa ja huristelin himaan. Aikaa kyllä olisi ollut yllin kyllin.
Yhden kuvan otin. Ilman jalustaa. Siinä se auto nyt on.
Nyt sohvalle. Ehkä kohta on aamu. Ehkä jopa nukkuisin sinne asti...
Minä. Nyt. Sydän täynnä. Pää tyhjä. Mutta kaunis ja sopiva kappale.
On kuitenkin yksi kappale. Se kappale. Se ei ikinä tule tähän blogiin. Ei edes sen nimi. Eikä esittäjä. No okei. Esittäjää voitte arvailla. Mutta se jää silti sitten arvailuksi.
Hei muuten. Tuo tähdenlento ja toivomisjuttu. Päteekö sama pyrstötähtiin?? No. Nähty on ja toivottu. ;)
Parhaassa työkaverissa on alkanut näkyä selkeitä työpaikkakiusaajan merkkejä. Mä meen kohta kertoon eskälle. Yrittää pakottaa mut istumaan naama seinään päin ruokaillessa eikä päästä mua hakemaan kahvia ja ja ja... Sillä on vielä vähän tekniikka ja tarkkaavaisuus hakusessa mutta huolestuttava kehityssuunta... ;) Okei okei mä koetan kulkea toista kautta. Useammin. Joskus ainakin. Ehkä. Mut sillä on kyllä sen sijaan hyvä mies, huolehtii mun P!nk-ajantasaisuudesta. Harmi vaan että sen uusin biisi on aika ...ska. (Siis P!nkin, ei miehen...?!)
Toiset taas kiusaa muuten, tivaa ties mitä heti aamusta. Saa anteeksi, koska - no. Saa nyt vaan.
Mut nyt mä ostin vihdoin sen jalustan kameralle - jes.
Hirveästi ei syvällisyyksiä edelleenkään irtoa. Antaa vanhan Goethen hoitaa se puoli:
Tuntea joku, jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys välimatkoista tai lausumattomista ajatuksista huolimatta - se voi tehdä tästä maailmasta puutarhan.
(Mieluummin mä tällaisia olisin lukenut kuin jotain ...tun Nuoren Wertherin kärsimyksiä...)
Huomenna Hesaan etsimään kenkiä. Pikkareihin. Siis pikkujouluihin. Luvassa kohtuullista seuraakin. Ostoksille. No pikkujouluista tosin puhumattakaan.
Hitto että elämä on kummallista. Ei sen näin pitänyt mennä! Ikinä. Ei. Ei. Ei. Ei mun pitänyt koskaan olla tällaisessa tilanteessa. Mun piti olla muka "fiksu" - aina. Jos olosuhteet eivät ole sopivat, ne eivät ole sopivat. Ei siinä mitään. Jatketaan matkaa. Ei sotkettaisi omaa eikä kenenkään muunkaan elämää.
Ökspä. Sitten nämä tyypit ilmestyvät kuvioihin ja kaikki meni menojaan. Mikään ei ole ennallaan. Kaikki hienot periaatteeni ja varmaan moni aikanaan lausumani "viisaus" on haihtunut höyrynä taivaalle kun sata wattia on iskenyt kerta toisensa jälkeen suoraan tajuntaan, päin näköä ja niin edelleen. Yhä syvemmälle. Ja se iski nimenomaan ensin tajuntaan. Siksi se ehkä tuntuukin niin lujaa.
Parit elämät on nyt sotkussa. Mikään ei ole selvää. En silti valita. Juuri nyt on hyvä näin. Todella hyvä. Olisipa kaikilla.
Eilen meni taas paljon sitä "tajunnanvirtaa" toisaalle, tärkeämpiin asioihin kuin tämä blogi, lisäksi takana oli jostain syystä vajaan neljän tunnin yöunet. Olin herännyt n klo kaksi yöllä ja katsottuani yhden Beckin boksilta päätin sitten jo lähteä töihin.
Illalla kävin potkimassa kaveria luvan kanssa ja yrittämässä näyttää edes hetken joltain kaukaisesti jäntevää muistuttavalta täristessäni Hooverissa...
Sain eilen riemastuttavan yllätyksen kun löysin kotoa postin tuomana pienen paketin. (miten se oli muuten mahtunut postiluukusta??) Rakkaalta, (tosi) vanhalta ystävältä (okei okei se yrittää nyt päästä takaisin "rakkaammaksi" ystäväksi, kun on mennyt laukomaan niitä hame- sun muita totuuksia - onnistui :) ).
Tästä vaan näkee, että a) se lukee mun blogia ja b) (mikä on pelottavinta) se tietää edelleen musta aivan liikaa :D
Ei muuta. Vorravorra. Kiitos, mun pitää vaan varoa, ettei KUKAAN vie sitä...
Tämä viikonloppu on mennyt tosi rauhallisissa merkeissä. Varsinkin tänään oli ihanaa, kun ei mitään sovittuna eikä suunniteltuna ennen kolmea iltapäivällä (paitsi näiden kuvien laittaminen) - totaalisen hidastettu aamu ja aamupäivä. Noin 10 tunnin yöunet, piiiitkään suihkussa, vain puuro oli pikasellaista, lehden luku, muutama tavarakin taas paikalleen... Ja tämä kaikki Simply Redin ja A-Han koottujen säestyksellä. :)
Itse asiassa tekisi mieli mennä punttikselle, mutta kun kortti meni just viikolla umpeen. Joten sekin jää.
Sunnuntain kruunaisi (no keksin kyllä muutakin...) kupillinen hyvää kahvia tiedätte kyllä missä. Tai ainakin muutamat teistä. Mutta kun TURUSSA ON KAIKKI KUNNON RUOKAPAIKAT JA KAHVILAT KIINNI SUNNUNTAISIN! ...tun (tuo tarkoittaa "halvatun") kulttuuripääkaupunki, my ass. Ai niin vasta ensi vuonna.
Ja se yks tyyppi, taas se piipahti kun mä nukuin. Ihme homma.
Eilen ottelutoimitsijoinnin (sana?) jälkeen päätin pitkästä aikaa (no okei kahteen viikkoon - sanotaan sitten että esittelin paikan hopea-aasille) mennä katsomaan miltä sielunmaisema näytti.
Kokeilin yhtä uutta juttua ja muistutin itseäni jälleen kerran ostamaan kameralle jalustan... no menihän se näinkin, mutta vaati huomattavaa nöyrtymistä noin asennollisesti. Ei riittänyt pelkkä polvilleen tipaht... siis polvistuminen.
Sielunmaisema ei vastannut onneksi tunnelmaltaan sielun maisemaa - tai toisin päin. Olo ei ole noin tummanpuhuvan tuulinen.
Se on ihme, miten aiemmin koetun kosketuksen ja sen vaikutukset voi pelkän ajatuksen voimalla saada tuntumaan uudestaan ja uudestaan. Siis ihan fyysisesti - ei nyt ihan niin voimakkaasti kuin sen aidon, mutta selvästi kuitenkin. Outo on ihmisen keho ja mieli. Ainakin tällaisen oudon ihmisen.
Ja se yksi tyyppi kävi taas viime yönä, milloinkohan sekin nukkuu? Vai käveleeköhän se unissaan?
Tässä "kevennykseksi" pari vähän eri aikakauden musiikillista esitystä liittyen kosketukseen... Tuota viimeistä en muistanut koskaan kuulleenikaan, siinä oli hupaisat sanat.
Dodiih. Nyt on meitsillä hopeinen pikku-Astra tuossa parkkiksella. Nimi on hakusessa. Jotain pinkkiäkin ilmeisesti pitäisi siihen saada (En kirveelläkään tajua MIKSI? Hmm. Pitäisikö vaihtaa levyä tai jotain?)
Illalla tuli oltua yltsässä. Oli vähän pelottavaa, yksin tyhjässä labrassa ja yhtäkkiä tajusin, että siellä liikkui joku. Joku muu kuin vartija. Ja selvisi, ettei liikkujia ollut vain yksi, vaan kaksi... No ne olivat sitten ihan vaarattomia, mutta kuvaan ne eivät oikein halunneet, mennä hipsuttivat pakoon... tämän kummoisempaa todistusaineistoa en kännykällä saanut.
Tänään mulla on vähän jotain oireita, aamuinen lääke jäi saamatta, ja eilisen iltapäivän lisäannoksen vaikutus alkaa hiipua...ei auta kuin sinnitellä. Ehkä se tästä taas. Tosin tänään en ole nähnyt punaista kertaakaan. Sekään ei auta asiaa. Levottomuus on tosin tänään ollut vähän lievempää kuin tässä viime aikoina.
Oma peli peruuntui, liian vähän pelaajia. Ihan hyvä ehkä tulee itsekin levättyä loppu köhä pois. Sitten pääsee maanantaina sätkimään taas lihakset kipeiksi. Koris menee toimitsemisen puolelle. Ehkä joutuu töihinkin tulemaan huomenna. Saa nähdä.
Tänään näin punaista käydessäni keskustassa. Heti sen jälkeen kun silmissä musteni toisen kerran. Niinku. ;) Tosi hävyttömiä ihmisiä liikenteessä, mulle näytettiin kieltä siellä vaikka en mitään pahaa tehnyt.
Olin myös autokaupassa, saa nähdä teenkö huomenna vihdoin kaupat - vaihtaen tuon perhefarkun vähän pienempään kippoon. Ja vähemmän ajettuun toki myös sitten samalla.
Olikin taas aika tyhjentävä ja tipautteleva päivä - ihan hyvässä mielessä. Joskin kaiken hyvän tunteen taustalla on koko ajan myös huoli tärkeästä ihmisestä ja hänen jaksamisestaan. Ei oikeastaan itsestäni. Teenkö enemmän hyvää vai haittaa? Toivon että ensimmäistä.
Ei juuri nyt oikein riitä ajatuksia tänne asti. Niitä pitää säästellä. :) Laatutavaraa näet. Ja kaikki ei ole todellakaan jaettavaksi. Joo. Hyvää yötä.
Pari kuvaa vaan. Niitä on aina kivempi katsella kuin lukea...
Tänään on ollut täysin levoton päivä. Töitä (plus hymyilyä ja levottomuutta), dzumdzumdzumdzum (olikohan se niin?) yhdellä täydellisellä repeämisellä, ja vielä illalla futufutufutu melko rauhallisissa merkeissä.
Joten ei muuta kuin että jatkan Vesihiiden linjoilla. Mutta mä fuskaan, mulla on muuton jäljiltä NIIN niukka kirjasto, että otan dvd:t mukaan. Ei inistä. Mun blogi, mun säännöt. Ei tästä silti mitään järkevää synny...
“Kerro itsestäsi kirjahyllystä (ja siis dvd-hyllystä) löytyvien otsikoiden avulla.”
Oletko mies vai nainen? Vainottu nainen
Kuvaile itseäsi. Absolutely fabulous tai Better than chocolate
Kuinka voit? Destination unknown
Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Firma...
Mihin haluaisit matkustaa? Onnen maa
Mikä on lempivärisi? voi apua.... ei se kyllä oikeasti ole sininen... Sininen juna, Blues Brothers - kuitenkin ainoat värit koko valikoimassa
Millainen sää on nyt? Varjo vain
Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? mä en ala, mun kirjat ja dvd:t on ihan syvältä tässä mielessä... Arsenikkia aamuisin! Ei oo aamu, paitsi nykyään niissä on puolensa. Ja sit sellaiset aamut tietty jos saa rauhassa heräillä ja... no jotain.
Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi? Analyyttisen kemian perusteet ja Urheilijan vammat
Mitä elämä sinulle merkitsee? High Art
Millainen parisuhteesi on? Bridget Jones - elämäni sinkkuna
Mitä pelkäät? Kuolema oopperassa
Päivän mietelause? Kahvia
Minkä neuvon haluaisit antaa? Saat sen mistä luovut
Mun on ensinnäkin paras olla huomenna hyvässä kunnossa, tavallistakin ihanampi itseni ja ehkä vielä keksiä jotain - en tiedä vielä mitä, koska en pysynytkään lupaamassani suunnitelmassa vaan menin tekemään asioita. Siis mikäli pääsen huomenna liikkelle - jos en, sillä ei sitten taas ole väliä, koska olen turvassa täällä kotona... Mutta hei, mulla oli ja on oikeasti sen verta hyvä olo - ehkä pastillit ja halaus vaan olivat niin tehokkaita...? (eli kenen syy?) Nyt juon ihan just kuitenkin mehua ja lepäilen... (sädekehähymiö)
Mut joo - no mä siis hallitsen tuon ns. tipahtamisen. Kaveri taas oli mennyt kokeilemaan kuperkeikkoja (siis kaksi riitti - kuulemma kolahteli enemmän kuin silloin joskus). Ja nyt hän aikoo myös kokeilla sitä tipahtamista, oli kiinnostunut asiasta - kysyi mm. että molemmat polvetko samaan aikaan? Juu. Jotakuinkin ainakin. Pelottavaa missä seurassa liikun. Tai missä seurassa mun kaveri liikkuu. Sanoin, että ei pidä kokeilla sukat jalassa, siis kengät pitää olla. Kokeiltu on. Sukkasillaan kolahtaa liian lujaa.
Pitäis olla jo nukkumassa kun tarvis aamulla mennä ajoissa suorittamaan elvytystoimia. (hyi saatana tää mehu on käynyttä! mitvit? anteeks nyt en voi juoda mehuakaan...)
Kun tulin töistä kotiin, yks talon mummeleista oli myös tulossa samalla hissillä ja kysyi mikä mun mitta on? Kysyin, että mihin suuntaan? No pituus (aijaa?). No metri 87 vastasin. Eikö sen enempää - hän luuli että selvästi enemmän. Mitä??? Ekaa kertaa joku tuollee kommentoi. Mut tiedän muitakin jotka näyttävät pidemmältä kuin ovat. Ovatkin ihan pieniä. Nyt siis näköjään minäkin. Sekin tarttuu!!!!!!!
Tämän levottomampaa ei nyt tullut, ei se oikein yksin onnistu... nyt parit merenneidot ja joutsenet ja sitten unten maille. Ja valmistautumaan nuhteluun. Ei auta kuin... jotain... yrittää...
Mun pitäis kirjoitella tänne levottomia. Enhän mä osaa moista?
Joka tapauksessa ajattelin aloittaa vähemmän levottomalla, katsotaan nyt sitten myöhemmin.
Flunssa tuntuis päästävän melko vähällä (kuuluisat viimeiset sanat?). Silti jätän intervallit sun muut tänään väliin. Pelkään sitä paitsi terveyteni puolesta ihan muusta syystä jos sinne menisin. Pitää kai keksiä jotain muuta ja ottaa kampitukset vasta huomenna ;)
Tänään oli lyhyt kirjallinen keskustelu laulun sanoista "oletko koskaan katsonut pelkoa silmiin ja sanonut ettet vain välitä?". (Jos sitä keskusteluksi voi sanoa. Mutta sitä se on - vaikka on sellaista sana - kaksi sanaa piste piste piste - kaksi sanaa - sana - sana piste piste piste - h... - p...)
Totesin nimittäin että tällä hetkellä tavallaan teen niin joka päivä. Teen toistuvasti sen enemmän tai vähemmän tietoisen päätöksen, että vaikka voisin aktiivisesti pelätä tai vetäytyä kokonaan pois jotta ei tarvitsisi pelätä, en vain välitä. Toistaiseksi ainakaan. Jos jäisin miettimään tiettyä asiaa, saisin itseni varmaan sille perkeleen (anteeksi) kelausvaihteelle jolla olin keväällä ja alkukesästä. Ei - sille en halua. Olen tehnyt päätöksen että meni syteen tai saveen, tuli turpiin lujaa tai lujempaa tai ei ja mikä lopputulos onkin (jos sellaisia elämässä on), menen nyt virran mukana ja otan mitä tuleman pitää. Se ei kumma kyllä sinänsä ole tällä hetkellä kovinkaan rankkaa.
Rankempaa on se, että tiedän toisella olevan vaikeaa.
Toinen pikku juttu joka tuli päivän tajunnanvirrasta kotimatkalla mieleen. Jos sanoo asioita ääneen, tekeekö vasta se niistä totta? Tai tekeekö ääneen sanominen asioista voimakkaampia, pitääkö se itsessään niitä yllä? Jos jättää ne sanomatta, häviäisikö itse asiakin? Onko se helpompi sivuuttaa? Minä en usko. Ainakaan niille, jotka - todettakoon jälleen kerran - näkevät. (Varsinkin sitten kun saavat uudet silmälasit!) :)
Oli mulla vielä joku ajatus, mutta mä UNOHDIN. Argh. Olkaa iloisia.
Olipa epälevotonta. Lupaan satsata levottomuuteen vielä myöhemmin tänään. Nyt pahantekoon. Ehkä. Mutta mitä?
Tänään ei paljon muuta kuin laatikot autosta kellariin, nastarenkaat kellarista autoon. Oli muuten omituinen olo, kun olin päivällä liikenteessä todella pitkästä aikaa kengät jalassa. Ei, en normaalisti kulje avojaloin, mutta lähes aina tossuissa - supparit, canvasit, goldiet, lenkkarit - tai joskus threestripesclogit. Tänään oli kengät. Hui. Talvi lähestyy. Ja sitä myötä muuten myös pikkujoulut. Jotka näin ennakkoon herättävät ihan eri kysymyksiä ja ajatuksia pienessä pääkopassani kuin ennen. :) Onko musiikki riittävän hyvää ja sopivaa tanssimiseen*? Onko työkaverini tällä kertaa vitun juntin näköinen vai ei? Esimerkiksi.
Kämpän osalta ohjelmaan kuului seitsemäntoista kaapinoven/laatikon vetimien asennus. Kuulostaapa mun keittiö isolta. Seitsemäntoista? On kuitenkin vaan pieniä ovia.
Ja illansuussa oli pakko lähteä ottamaan happea ja reippailin ihan Borea vilkaisemaan ja Suomen Joutsenelle asti ja teatterin luota takaisin. Kyllä se joki vaan on nätti varsinkin illan pimennyttyä ja valojen päästessä oikeuksiinsa. Pieni sade ei haitannut reissua, siitä pitivät lippis, ainakin sen verran vettä pitävät vaatteet ja Lisa, Pink, & co luureissa huolen. Kuvat nyt on mitä on, kännykällä näpsäistyjä.
Ja olen syönyt.
*"sopivaa"? Siitä voikin sitten olla monta määritelmää. Tämä? Tämä tuskin? Tämä? Ei kai, mutta se eka jätkä odottamassa hissiä oli se mun työkaveri... Tämä? :) No ei AINAKAAN tämä...
Uusi kokemus perjantai-illalle: mestiksen lätkämatsi, ja vielä kävellen paikan päälle. Mutta niin ...ska matsi oli että kahden erän jälkeen luovutettiin. Mutta tulipa kuultua TuTon maalilaulu. OMFG. Onneksi vain kerran. Lättyä pussiin. Oikeesti?
Sen jälkeen keskivertokansalaisen (jota minä EN siis ole) kelvollinen lauantai. Päälle yrittävän flunssan ja kurkkukivun innoittaman 12 tunnin lepäilyn/nukkumisen jälkeen kykenin raivaamaan autosta loput ryönät, imuroitua sen, haettua kaksi uutta täyttä pahvilaatikkoa sinne (kiitos faija...), käytyä faijan kanssa silakkamarkkinoilla syömässä paistetut silakat ja sitten jälkkäriks Kahvia (tarkoituksella isolla) ja porkkanakakkua.
Vielä apteekki, ruokakauppa, Ikea, kylppärin kaapin vetimen kiinnitys, allastason sahaus ja pintakäsittely, kylppärin lattian pesu ja vähän pyykin pesua.
Saanen siirtyä sohvalle - joojoo syön syön vielä jotain. Niin ja katson netistä vaihtoautoja... pitäis kai joka tytöllä olla yks pikkumusta? Se vois olla auto... Jaa mutta töissähän mulla on jo yks "pikkumusta"... ;) HAHAAAAA - tajau!
Tuli oikein rekisteröityä positiivinen fiilis työmatkalla. Vielä pimeää lukuunottamatta kaupungin ja liikenteen valoja, Tuomiokirkko, joki, runsaissa määrin putoilevia ja maassa tuulen mukana pyöriviä keltaisia lehtiä, P!nkin kaunis kappale taustalla. HYVÄÄ huomenta. Kiitos.
Olipa taas iltapäivälehden kannen otsikko. "Päivi Räsänen herkistyi. Haki lohtua aviomiehen sylistä." Olikohan lööpissäkin kai jotain "Päivi Räsänen murtui kohusta" tms?
Hei Päivi - ja muut vastaavat - oiskohan tuo tuollainen lohdun hakeminen rakastetun (tai mistä minä tiedän onko aviomiehesi rakastettu???) sylistä yksi niistä asioista, joita ette meille epäheteroille sallisi? Se nimittäin on yksi niistä monista asioista, joita epäheterotkin siltä rakastetultaan saavat/tarvitsevat. Eikä vain seksiä, seksiä, seksiä, seksiä, seksiä. Mitä ihmeen väärää siinäkin sitten on? Ei vaan jaksa ymmärtää.
Miten vähän mulla sitten taas voi olla ajatuksia enää päässä, kun noin typerä otsikko saa mut kirjoittamaan blogiin. No ei montaa. Tunnustan.
Töissä oli ihan oma lööppinsä, ja siitä saa tietää vasta huomenna lisää.
Ja se löytö? No aika hyvin on tää sarja katsottu, tiesin kyllä missä jaksossa ja missä kohtaa ko. repliikit tulevat. Ai ja miksi? No kun ne ovat välähtäneet muutamaan kertaan omassa takaraivossa viime viikkojen aikana tietyillä hetkillä. Ai niin siis kyseessä on VAIN kohta n. 6.35-6.55 min - älkää nyt herran tähden koko kymmenminuuttista katsoko, se ei sitä paitsi edes liity mitenkään asiaan. Joo siis tietty mä katsoin. Sou? Katsottu jo VHS:ltä niin monesti, ei kerta lisää enää tunnu missään.
Siinä kiteytettynä mitä päässä enää on jäljellä taas tänä iltana. Ei siis mitään syvällistä odotettavissa (öö onko joskus, ehkä, en tiedä). En ole sen enempää sekaisin kuin tähänkään asti (ei kommentteja, kiitos), mutta ajatuksia ei irtoa.
Pää on tyhjennetty tai pitäisikö sanoa huuhdeltu taas aika perusteellisesti tänään, on pumpattu asiaa ulos ja sisään, puhumattakaan asiattomuuksista. On putoiltu polville, kuristettu, tökitty, katsottu silmiin tai siis ei, väistelty juoksevia kettuja ja kontioita, lähes itketty, todellakin naurettu, kirjoitettu kriittisesti väärin, nähty läpi tai ei siis nähty jne. Tajunnanvirran taso ja mittakaava on ollut taas sanoinkuvaamatonta ja vaikka sen kuvaisin tähän sana sanalta te ette tajuaisi siitä paskaakaan (siihen kai vaaditaan sitten se jokin juttu josta oli tuolla aiemmin puhe)... Pahoittelen. Sitä tosiasiaa että te ette tajua. Ja kielenkäyttöäni.
Kaiken sen jälkeen sain sentään aikaiseksi käydä tilaamassa uudet silmälasit (vihdoin!!! entiset heittäytyvät vähän väliä kahtia), käynti kangaskaupassa oli tuloksellinen ja vietin varmaan kolme varttia urheilukaupassa juttelemassa myyjän kanssa (joo se oli sentään samalla joukkuekaveri...). Autossa jamitin (sen mitä auton ratissa voi - silloin kun kiertää liikenneympyrää toista kertaa...) täysillä tuota edellisen postauksen jälkimmäistä biisiä, tosin ilman Georgea, täytyy sanoa että on melkest parempi niin. Ei millään pahalla, Ykä.
Pistänpä sen vielä kerran, ennen kuin tulee liian myöhä. Hyvää yötä.
Ja ihan pakko laittaa vielä yksi ääni... paljastin taas kymmenlukuni, kun ostin paitsi toisen tuotantokauden Taisteluparit niin tämän naisen cd-boxin. On hän sitten missä kunnossa on nykyään, niin kyllä hän on ääni. Isolla Ä:llä.
Ei niitä ilmiselvimpiä valintoja tähän, mutta eipä näitäkään kannata karaokessa valita. Vähän Georgea bonuksena
Kovinpa jumittaa nyt tämän alkuviikon postausteema. Blaah, koetan keksiä pian jotain muuta. Mutta nyt vielä kerran ääniaiheesta.
Paluumatkalla pelistä tuli radiosta tämä biisi. Enpä ollut pitkään aikaan kuullutkaan sitä. Pidin siitä aikanaan heti ensikuulemalla, punttisalilla (no sinne se nyt ei sopinut, mutta kun radio sielläkin oli päällä...nykyään onkin omat luurit korvilla)
Pidän sävelestäkin, ja silloin nimenomaan sanat koskettivat erityisen läheisesti. Ne kertoivat niin hyvin siitä mitä silloin toivoin ja mitä ajattelin. No se on mennyttä, ei siitä sen enempää. (Siihen sopii nykyään paremmin yksi P!nkin biisi - niin, kyllä minäkin olen jonkun asian suhteen "nam, nam, nam...")
Ajattelin kuitenkin silloin, että niin se vaan on aina, puhetta tarvittaisiin jatkuvasti ja aina ja uudelleen ja uudelleen ja perusteellisesti, jotta kaksi yksilöä voisivat mitenkään tietää yhtään miten toinen toimii, mitä ajattelee tai tuntee tai paljon mistään mitään.
Tietysti sitä tarvitaankin, yksilöitähän me olemme. Mutta olen joutunut - tai saanut - huomata, että toisia voi olla kovin paljon helpompikin ymmärtää tai tulkita. Noin vaan. Myös ilman paljoa puhetta. Omituista. Hämmentävää. Ja minäkin olen aika lailla luettavissa...valitettavastikin, välillä. Sitä viestintää on niin monenlaista.
Tämä ei ole tarkoitettu moitteeksi ketään kohtaan. Mutta nyt kun olen itse kokenut miten viestintä voi toimia, mihin ei aina todellakaan tarvita sanoja, en varmaan koskaan pysty tyytymään vähempään.
Meillä on muuten mieletön ikäjakauma meidän jäähdyttelijäjoukkueessa. Seitsemän pelaajaa, viideltä vuosikymmeneltä!! Ja penkillä oli tänään vielä yksi tältä vuosikymmeneltä - sillä oli sitä paitsi paljon hauskempaa katseltavaa kuin meidän peli, sillä oli (siis anteeksi hänellä!!) pienet pehmo - Nalle Puh ja Tiikeli ja Nasu kopassaan. Hyvä kun en varastanut...no en edes minä, älkää nyt kauhistelko siellä.
Ja nyt kun tänään oli peli eikä siis treenejä, ehtii kerrankin katsomaan Mestareiden liigaa kunnolla. Siispä voiton kunniaksi lasi viiniä, pari tuikkua palamaan, vaihteeksi kolhittu vasen polvi ja muut luut sohvalle ja futista katsomaan. Ai venyttelyä. Olisko se hyvä? Ei kai, oon venyny jo näin pitkäks muutenkin...
Jee - pitkästä aikaa näen suosikkipelaajanikin kentällä. Arvauksia, kuka se on? On näköjään avauksessa.... :)
PS... aina tässä käy näin... mä nukahdan. No nyt onneks se oli just tauon ajaksi.
No niin vähän kevennystä edellisen pohdinnan jälkeen...
Hetkittäin olen tuntenut itseni viime viikkoina Darth Vaderiksi. Paitsi että olen tavallaan pimeällä puolella, minutkin kuulee ennen kuin näkee - ja kuulee enemmän... tai jotain... tuhinaa. Hypätkää suoraan kohtaan 2.06 min, mutta miksi se on vasta kolmosena????
Tänäänkin (kaikki kaverit pitäkää kiinni tai istukaa alas...) kuuntelin P!nkiä autossa. Tällä kertaa levyllä oli myös tämä biisi. Sen sanomaan kirjaimellisesti en ole varsinaisesti samaistunut koskaan, tulenhan "ehjästä" perheestä jne.
Mutta se on ehdottomasti yksi P!nkin äänen tulkintabiiseistä. Kylmät väreet menevät selkää pitkin olisivat sanat sitten mitä tahansa. (Ja hei, noi vatsalihakset...sori, ajatus harhautui. Voisiko joku ostaa tuollekin pidemmän paidan, näköjään nykyään monien paidat ovat "liian" lyhyitä - tai siis eivät...en valita ;) )
Kuunnellessani biisiä ehkä kolmatta kertaa putkeen aloin ajatella (vaarallista) laulun aihetta noin vähän laajemmin, en niin kirjaimellisesti sanojen mukaan. Ja miten monella tavalla se perhe tai osa siitä voi olla rikki ja rikkoa tai ainakin muokata lasta ja hänestä kasvavaa aikuista.
Ja varsinkin, kuinka paljon erilaiset lapsuudenperheet vaikuttavat meidän päätöksiimme aikuisina? Mihin järjestykseen panemme asioita arvioidessamme niitä - riippuen siitä mitä olemme kokeneet, miten meitä on ehkä rikottu aikaisemmin (vaikka emme ehkä tiedostaisikaan kaikkea). Mitä arvostamme, mihin pyrimme, mitä koemme tärkeimpänä, mitä pelkäämme, mitä varomme, mihin olemme valmiit tyytymään esim. omassa parisuhteessamme ja siihen liittyvissä päätöksissä?
Onko taustallamme ulkoisesti hyvä perhe, kaunis perhepotretti, joka kuitenkin vuosien saatossa osoittautuu vähemmän hyväksi ja "rakkaus" ehdolliseksi ellei jopa vilpilliseksi. Ovatko silloin raadollinenkin rehellisyys ja pyyteetön rakkaus kärjessä? Onko vanhempia ollut jossain vaiheessa syystä tai toisesta vain yksi? Pyrimmekö silloin taistelemaan viimeiseen asti parisuhteen säilyttämiseksi? Ovatko vanhemmat pysytelleet velvollisuudentuntoisesti yhdessä lapsen, uskonnon tms. takia, vaikka rakkautta tai varsinkaan intohimoa ei olisi ollut enää ties milloin ja olisi ollut kaikille parempi erota jo vuosia sitten? Ovatko silloin tärkeimpiä arvojamme se molemminpuolinen, syvä rakkaus, lämpö ja intohimo? Olemmeko nähneet/kokeneet vanhempiemme tai toisen heistä rikkoutuvan tai kärsivän jostain? Pyrimmekö silloin ensisijaisesti välttämään tämän saman aiheuttamista tai kokemista?
Minä en väitä että näin on, enkä pysty sanomaan mikä on oikein tai väärin, nämä olivat vain niitä juttuja, mitä tuli mieleen. Toki päätöksiimme vaikuttavat sitä paitsi monet muutkin asiat. Itsessäni kuitenkin huomaan selkeitä viitteitä soveltuvin osin.
Tässä kuitenkin se kappale. Sitä te kaikki odotitte. Tai siis niitä vatsalihaksia. Whaeva.
Hui kun tuulee. Nyt pari tuikkua kiviselle ikkunalaudalle ja nukkumaan.
Viikonloppu sisälsi keskimääräistä enemmän menneisyyden kohtaamista ja sen vaikutuksia nykyisyyteen. Muodossa ja toisessa. Hyvässä ja huonossa. Eikä loppujen lopuksi oikeastaan mikään muuttunut.
Eilen poikkesin silti hengähdyspaikassani vain melko pikaisesti, ja lähinnä tervehtimässä syksyistä ilta-aurinkoa.
