Takaisin palvelukseen

Kausi alkoi lauantaina. Olipa kiva olla taas takaisin kentällä. Oikeassa joukkueessa. Ja voitto oli kiva bonus. Niin siis koriskausi (ettei tunniste puuttuisi tekstistä niin kuin joillain joskus).

Ja äänestä vielä...

Kovinpa jumittaa nyt tämän alkuviikon postausteema. Blaah, koetan keksiä pian jotain muuta. Mutta nyt vielä kerran ääniaiheesta.

Paluumatkalla pelistä tuli radiosta tämä biisi. Enpä ollut pitkään aikaan kuullutkaan sitä. Pidin siitä aikanaan heti ensikuulemalla, punttisalilla (no sinne se nyt ei sopinut, mutta kun radio sielläkin oli päällä...nykyään onkin omat luurit korvilla)

Pidän sävelestäkin, ja silloin nimenomaan sanat koskettivat erityisen läheisesti. Ne kertoivat niin hyvin siitä mitä silloin toivoin ja mitä ajattelin. No se on mennyttä, ei siitä sen enempää.
(Siihen sopii nykyään paremmin yksi P!nkin biisi - niin, kyllä minäkin olen jonkun asian suhteen "nam, nam, nam...")

Ajattelin kuitenkin silloin, että niin se vaan on aina, puhetta tarvittaisiin jatkuvasti ja aina ja uudelleen ja uudelleen ja perusteellisesti, jotta kaksi yksilöä voisivat mitenkään tietää yhtään miten toinen toimii, mitä ajattelee tai tuntee tai paljon mistään mitään.

Tietysti sitä tarvitaankin, yksilöitähän me olemme. Mutta olen joutunut - tai saanut - huomata, että toisia voi olla kovin paljon helpompikin ymmärtää tai tulkita. Noin vaan. Myös ilman paljoa puhetta. Omituista. Hämmentävää. Ja minäkin olen aika lailla luettavissa...valitettavastikin, välillä. Sitä viestintää on niin monenlaista.

Tämä ei ole tarkoitettu moitteeksi ketään kohtaan. Mutta nyt kun olen itse kokenut miten viestintä voi toimia, mihin ei aina todellakaan tarvita sanoja, en varmaan koskaan pysty tyytymään vähempään.



Meillä on muuten mieletön ikäjakauma meidän jäähdyttelijäjoukkueessa. Seitsemän pelaajaa, viideltä vuosikymmeneltä!! Ja penkillä oli tänään vielä yksi tältä vuosikymmeneltä - sillä oli sitä paitsi paljon hauskempaa katseltavaa kuin meidän peli, sillä oli (siis anteeksi hänellä!!) pienet pehmo - Nalle Puh ja Tiikeli ja Nasu kopassaan. Hyvä kun en varastanut...no en edes minä, älkää nyt kauhistelko siellä.

Ja nyt kun tänään oli peli eikä siis treenejä, ehtii kerrankin katsomaan Mestareiden liigaa kunnolla. Siispä voiton kunniaksi lasi viiniä, pari tuikkua palamaan, vaihteeksi kolhittu vasen polvi ja muut luut sohvalle ja futista katsomaan. Ai venyttelyä. Olisko se hyvä? Ei kai, oon venyny jo näin pitkäks muutenkin...

Jee - pitkästä aikaa näen suosikkipelaajanikin kentällä. Arvauksia, kuka se on? On näköjään avauksessa.... :)

PS... aina tässä käy näin... mä nukahdan. No nyt onneks se oli just tauon ajaksi.

No ei taas keksi otsikkoa....

Miellyttävä, hauska perjantai-iltapäivä-ilta ja lauantaipäivä vanhan, hyvän ystävän kanssa vietetty, yksi matsi hävitty ja yksi keskustelu sovittu. Ja yksi ihminen punastutettu. Anteeksi.

Huomenna olen luvannut mennä himaan keskustelemaan mutsin (ja faijan) kanssa, saadaanko tilanteeseen mitään tolkkua. Tiedän että se tulee koettelemaan hermojani todella, en ole kovin optimistinen. Yritän pysyä rauhallisena... että saisin hengitettyä syvään ja selitettyä miljoonannen kerran mitä tarkoittaa että minun on saatava itse määritellä minun elämäni säännöt ja rajat, ilman että niitä rikotaan, tai että ne otetaan loukkauksena jos ne poikkeavat heidän omistaan (tai lähinnä siis mutsin) ja seurauksena on kolmas maailmansota ja kuukausien välirikko.

Sen jälkeen on sitten varattuna onneksi edes jotain muuta toimintaa, joten saan sitten ajatukset vähän muualle, kävi miten kävi. Nyt venyttelemään, krampin poikasta löytyy joka puolelta kroppaa...juu ja magnesiumia tietty.

Näen valon!!

Nimittäin jääkaapissa! Vähäks hienoo. Siellä on myös yksi tölkillinen mehua ja muutama proteiinipatukka. No en ehtinyt käydä kaupassa!! Ehkä - toivottavasti - huomenna.

Töistä kiirehdin kotiin söpöiltyäni siinä välissä kuulemma taas kerran asiattomasti. Se on kuulkaa katsojan silmissä se, mä en sille voi mitään. Tiedän monia ihan immuuneja.

Remppasetä tuli katsomaan pari juttua ja saatiin ongittua jääkaapin johto esiin ja seinään. Ja laadittiin strategia joka käsittää keittiön valokatkaisijan siirtämisen seinän läpi toiselle puolelle, niin jääkaapin saa joskus siirrettyä paikaltaankin.

Sit kiirehdin tennikseen jo myöhässä. Sieltä kaveri-koriskaveri-tenniskaverin kanssa Ikeaan jossa lastattiin mun sänky mun autoon. Ja kaveri pääsi omiin toimiinsa.

Sit pitkä puhelu toisen kaverin kanssa ja sitten olikin enää sopivasti aikaa käydä syömässä ennen koristreenejä. Joissa melkein meni nilkka kiitos liukkaan lattian, mutta ei sit kuitenkaan ihan. Vähän vaan. Nauhat kireemmälle.

Ja niiden jälkeen tuon ensinmainitun kaverin kanssa, joka siis oli myös taas samoissa treeneissä raahattiin vielä sänkypaketit sisälle. Kiitos taas kerran hänelle. Ties monennenko kerran. Me nähdään niin paljon että välillä tuntuu melkein kuin oltais pari. Paitsi että jutellaan enemmän. Ja nauretaan. Ai tekeekö jotkut paritkin niin? No anyway.
Siinä sitten naapurin Sakukin kävi kääntymässä mun ovella - siis Saku on saku. Eli sakemanni. Eli saksanpaimenkoira. Rauhallinen tapaus. Toisin kuin yks toinen.

Telkkarissa jatkui vielä tuo homokeskusteluilta. Ei jaksanut katsoa. Homokeskustelenhan joka päivä.

Ja helvetti futisäijät menivät sössimään pelin - onneks en nähnyt sitäkään.

Nyt vähitellen nukkumaan, ihanat nää myöhäiset treenit. Taitaa mennä huomisen puolelle se unien näkeminen.

Mut koska ei vielä uneta, pistetään tähän vielä runokin.

Kasvoista kasvoihin tällä kadulla
kun tungos on katkeamaton
näen vain sinut
-Mirkka Rekola-

Ottaen huomioon että en koskaan näe ketään enkä mitään missään, tämä on oikein sopiva.

Syksy ja kaksi kärpästä ja nolsu ja jääkalhu?

Niin odotettavissa ei edelleenkään ole mitään viisaita ajatuksia (joo hei kaverit ei tarvii kommentoida...tiedetään, milloinka olis...).

Ns. vakavista asioista pyörii välillä lähinnä päässä se, että menikö yhdellä iskulla kaksi hyvää asiaa vai pystyykö edes toisen vielä säilyttämään tai saavuttamaan? Kun sekin olisi kovin arvokas ja tavoiteltavan arvoinen, mutta ihmissydän on niin ihmeellinen. Saa nähdä.

Positiivisia asioita on se, että olen alkaneen kauden oikeasti nauttinut treeneissä käymisestä ja siellä ahkeroimisesta. Siis puhun nyt koriksesta. Kummasti kaikki keväällä ja kesällä tehty muu kuntoilu on osaltaan edesauttanut asiaa. Ja verivihollinen - joka edelleen toki nyppii minuakin - joutuu jatkuvasti ääneen valittamaan selkäänsä, koska hän ei pysy minun perässäni. HAH! Mikä henkinen voitto. Ärsyttää toista siinä määrin että hän joutuu näyttämään sen...

Ja selkä on tyytyväisempi, kiitos eilisen ensiavun, kunnollisen venyttelyn treenien jälkeen ja patjalla nukutun yön.

Muutama kuva, tosin ei tältä syksyltä, mutta... syksy kuin syksy. Siis noin kuvamielessä.