I know how it feels like...

True love

Videota en tähän laita. Mutta toteanpahan vaan. Sitä tämä on.

Tällainen

minä olen.

Minä tunnen ja minä reagoin asioihin. Usein tunteella. Joihinkin naurettaviinkin asioihin. Useimmiten juuri siksi kun ne ovat naurettavia. Sitä mukaa kun ne muuttuvat naurettavimmiksi. Pieniinkin asioihin. Asioihin jotka eivät käytännössä vaikuta elämääni. Mutta reagoin myös kaikkea muuta kuin naurettaviin asioihin. Isoihin asioihin. Asioihin, jotka todella vaikuttavat elämääni. Muuttavat elämäni. Tunteella.

Yhtä kaikki. En pysty valikoimaan asioita johon reagoin. Jotka herättävät tunteita.
Jos en saa purkaa tunnetta mihinkään (esim. laukoa viiltävän älykkäitä (?) sarkastisia kommenttejani), jos tunnereaktioni sivuutetaan, se vaihtuu helposti joksikin aikaa ärsytykseksi.
Vaikka tunnereaktio alunperin olisikin typerä tai turha.
Asiat voivat olla merkityksettömiä mutta minun tunteeni eivät.
Ne tekevät minusta minut.

Onneksi nämä naurettavat, pienet asiat eivät sentään saa aikaan samanlaista
räjähdysaltista tunnetta kuin sellainen isompi, isoin,
elämää muuttava, positiivinen tunne, jos sitä ei saa purkaa.

Ja onneksi - onneksi! - sitä saa jo purkaa. Ja se alkaa R:llä. 

Ja onneksi en voi valita mihin reagoin.
Olisin varmaan valinnut toisin ja menettänyt paljon.

Ja taas vuosi

Päivä ei mennyt ohi huomaamatta. Vain bloggaamatta. Taas vuosi kulunut.
Aika menee uskomattoman nopeasti kun on hauskaa.

Murusia pyrstötähdestä

Tästäkin on sitten tänään kulunut yksi vuosi.

Nyt tiedän missä muruseni on ja tiedän että pyrstötähdelläkin toivominen voi toimia. Ja olen entistä onnellisempi.

Tämäkään ei silti ole se kappale josta vuosi sitten mainitsin.