Pelottavaa

Pitäisikö olla huolissaan? Jo toinen asia, mistä taidan olla ainakin samansuuntaisilla linjoilla Päivi Räsäsen kanssa?!

Toinen on baarien aukioloajat.

Onneksi voin olla varmaan aika rauhallisin mielin, että jotain mielipide-eroja meillä tulee aina olemaan. Hiusmuotia lähinnä ajattelen...

Lasten suusta

No, vilkas postauspäivä

Lasten suusta -palstat ovat mitä ovat, mummit ja kummit kirjoittelevat kuinka hulvattoman hauskasti heidän varmasti rakas Torsti-Tainansa taas sutkautti. Vähän vielä väritettynä...

Mutta kyllä lasten suusta oikeastikin varmasti hauskuuksia - ja totuuksia - kuulee.

Tässä nyt vähän sitä sivuten:

(suosikkejani:
if it's happening, and it's not a chemical - it's natural sekä
cry me a river, build a bridge and get over it - ehkä tää jälkimmäinen on yleisempikin sanonta siellä päin maailmaa eikä tässä keksitty, mutta hyvä sellainen)

Sinulle jota ei ole

Sinua ei ole olemassa. Sinua ei ehkä koskaan ole olemassa. En tiedä millainen olisit jos olisit olemassa. Vielä jonkin aikaa sitten en miettinytkään asiaa. Sen verran tiesin, että minä en halunnut edes tutustua sinuun. En kaivannut olemassaoloasi. En ollut edes utelias.

Kaikkea on tapahtunut. Sinun olemassaolostasi on keskusteltu. Ajatus sinun olemassaolostasi on saanut minut jopa paniikkihäiriön partaalle, eikä se ollut kaunista. Eikä se niinkään johtunut siitä, että sinun olemassaolosi sinänsä olisi pelottavaa saatika pahaa. Mutta en voinut edes kuvitella tai käsittää, miten minä selviäisin siitä. Elämäni oli ja on erittäin hyvä näin. Mitä sitten jos sinä olisit olemassa?

Olen kuitenkin saanut totutella ajatukseen ja olen siihen tottunut. Olen tehnyt työtä sen eteen. Olen leikitellyt mielikuvilla. En vieläkään tiedä miten siitä selviäisin, mutta olen tullut siihen tulokseen että selviäisin. Miten, sen näkisi sitten. Kantapään kautta niinkuin useimmat asiat elämässä. Tai ehkä sydänkin siinä olisi osallisena.

Elämä on kuitenkin kummallista. Mitä enemmän olen tottunut ajatukseen olemassaolostasi ja alkanut toivoakin sitä, sitä hiipuvammalta näyttää mahdollisuus siihen. Eli en ehkä koskaan saakaan tietää miten selviäisin. En ehkä koskaan saa nähdä miltä tuntuisi nauttia olemassaolostasi tai tuskailla sen eri ulottuvuuksia.

Enkä pysty vaikuttamaan siihen, oletko joskus olemassa. Kunpa voisinkin. Haluaisin voida jakaa sen kokemuksen rakkaimpani kanssa ja antaa sen lahjan hänelle.

Jos sinä et koskaan ole olemassa, toivon että olen tarpeeksi.

Mutta ehkä sinä olet vielä joskus olemassa? Lupaan, että koettaisin selvitä parhaani mukaan ja jos välillä selviäisin huonommin, toivon että en selviäisi liian huonosti.

Kirjallisuutta

Pitkästä aikaa hiljakkoin tuli siis luettua kirja. Nopeasti mutta tuskallisesti. Juu kirja oli hyvä, mutta nenäliinat vielä parempia.

Eipä siitä sen enempää, alku oli oikeastaan enemmän kuin turha ja liian vakava tähän liittyen.

Eilisestä pelireissusta vaan inspiroituneena aloin etsiä uutta luettavaa. Löysinkin. Mahtaisikohan joulupukkikin löytää...




:) eihän tuosta kirjasta voi etukäteen ajatella kuin että ..tuiks menee...

Psykologiset testit

Mustetahratesti. Joskus lapsena mulle on tehty, ja mulle ei ikinä tullu mitään muuta mieleen kuin perhonen. Perhonen. Perhonen. Harmitti oikein.

Mutta jotain kehitystä (?) on tapahtunut näissä... n. viidessätoista vuodessa (no hei mul oli lyhyt matikka).

Tämän päivän googlekuva:



No ei todellakaan perhonen. Näkeehän tosta nyt kaikki että se on lepakko.

Olympialaisista