Oli kuulemma vähän herkänpuoleista tuo edellinen pousti niin laitetaan nyt sitten tällainen...
Että sellaista. Kyllä täällä Suomessa on sentään aika hyvä olla. Vaikka on nainen JA homo.
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Tuuli lapsuudesta
Tuulella on jo neljättä vuotta ollut ihan oma merkityksensä minulle. Mutta tällä kertaa ei nyt ole kyse siitä.
Liekö osa- tai kokosyynä tänä viikonloppuna lukemani kirja, sen herättämät ajatukset ja tunteet - tietoiset ja tiedostamattomat. Vai jokin muu, jota en nyt osaa nimetä.
Oli mikä oli, äsken kävellessäni koiran kanssa ulkona, usvaisessa, pimeässä syysillassa, se puhalsi. Vain hetken, mutta se lyhyt hetki. Tuulen leppeä tunne. Sen huminan sävy.
Silmänräpäystä nopeammin se toi mieleeni ne hetket lapsena, maatessani talvisessa illassa pulkkamäen rinteessä. Viivytellen kotiinlähtöä ja nukkumaanmenoa. Tietäen että seuraavana aamuna piti taas mennä sairaalaan. Katsellen pimeää taivasta, jossa kovaa menevät pilvet kuitenkin erottuivat vaaleampina - lähiön katuvalojen ansiostako? (Tosin silloin kuvittelin mielessäni, että ne tummat kohdat ovat pilviä, koska tummat pilvet nyt vain sopivat tilanteeseen paremmin).
On huimaa, miten joku muisto voi jostain vaan yhtäkkiä nousta esiin. Ja niin fyysisesti todentuntuisena. Silti selkeästi muistona.
Ehkä se tuuli vain oli juuri samanlainen. Ehkä se oli se sama tuuli joka on kiertänyt maapalloa kaikki nämä vuodet ja osui minuun nyt taas.
Liekö osa- tai kokosyynä tänä viikonloppuna lukemani kirja, sen herättämät ajatukset ja tunteet - tietoiset ja tiedostamattomat. Vai jokin muu, jota en nyt osaa nimetä.
Oli mikä oli, äsken kävellessäni koiran kanssa ulkona, usvaisessa, pimeässä syysillassa, se puhalsi. Vain hetken, mutta se lyhyt hetki. Tuulen leppeä tunne. Sen huminan sävy.
Silmänräpäystä nopeammin se toi mieleeni ne hetket lapsena, maatessani talvisessa illassa pulkkamäen rinteessä. Viivytellen kotiinlähtöä ja nukkumaanmenoa. Tietäen että seuraavana aamuna piti taas mennä sairaalaan. Katsellen pimeää taivasta, jossa kovaa menevät pilvet kuitenkin erottuivat vaaleampina - lähiön katuvalojen ansiostako? (Tosin silloin kuvittelin mielessäni, että ne tummat kohdat ovat pilviä, koska tummat pilvet nyt vain sopivat tilanteeseen paremmin).
On huimaa, miten joku muisto voi jostain vaan yhtäkkiä nousta esiin. Ja niin fyysisesti todentuntuisena. Silti selkeästi muistona.
Ehkä se tuuli vain oli juuri samanlainen. Ehkä se oli se sama tuuli joka on kiertänyt maapalloa kaikki nämä vuodet ja osui minuun nyt taas.
lauantai 12. lokakuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)