Unsplit

Ihminen on huima koneisto. Sillä on käsittämätön kyky pienen pienistäkin ärsykkeistä palauttaa mieleen (ja enemmänkin) menneitä kokemuksia, elämyksiä, tunteita.

Tämä ei varmasti musiikillisesti ole artistimme loistokkaimpia teoksia, eikä edes tyyliltään sellainen, joka toisi hänen vahvuutensa (eli äänensä) esiin. Eikä edes sen sanat ole koskaan varsinaisesti koskettaneet.

Silti, kun kuulen vaikka vain tuon ensimmäisen epävireiseltä kuulostavan "djingin", voin aistia viileät syysilmat, näen maahan pudonneita lehtiä syystuulen pyörteissä - ja tämä toimii myös toisinpäin.

Ennen kaikkea - muistan ja tunnen miten jokin elämäni mullistanut sai alkunsa.

Mikä kipu?

Eilen tuli mieleen ja puheeksikin sellainen läheisesti koskettanut aihe kuin elimistön kyky unohtaa kipua sitä mukaa kun se poistuu, muuttuu tai vähenee.
En nyt siis tarkoita mitenkään kivunsietokykyä. Se on ihan eri juttu.

Poistuneen kivun unohtamiseen ei tarvitse mitenkään erikseen pyrkiä, se vain tapahtuu. Järki toki muistaa, että oli kipua, pystyy ehkä jotain kuvailemaankin jollain tasolla. Muistaa kai lähinnä miten se vaikutti olemiseen ja elämiseen. Ei pystynyt tekemään sitä ja tätä ja olemaan niin ja näin. Ja että ikävää oli.

Mutta muuten. Ei mitenkään pysty "palauttamaan" mieleen sitä tunnetta. Se häipyy todella nopeasti. Vaikka juuri olisi ollut huomattavastikin voimakkaammat kivut, niin juuri tällä hetkellä mahdollisesti olevat, paljonkin lievemmät tuntemukset tuntuvat oikeastaan yhtä ikäviltä.

Kyllä, voi tietoisesti "lohduttaa" itseään sillä, että onhan nyt jo paljon parempi olla. Juu. Mutta silti niistä lievistäkin kivuista/tuntemuksista haluaa ihan yhtä paljon eroon. Niihin ärsyyntyy ihan yhtä paljon, ja vaatii nimenomaan sitä tietoista muistuttamista juuri niistä taannoisista, voimakkaammista kivuista, että tajuaa todeta, että hyvään suuntaanhan sitä ollaan menossa kuitenkin. Tai että eihän tämä nyt ole mitään verrattuna johonkin aiempaan.

Täytyy sanoa, että tämä unohtuminen toimii mielestäni paremmin fyysisten kipujen kohdalla kuin psyykkisten. (Onko "psyykkisiä kipuja"? - no tietänette mitä tarkoitan.) Psyykkiset "kivuntunteet" pystyy (valitettavasti?) palauttamaan konkreettisemmin mieleensä.
No - ehkä se on loogistakin.

Miksiköhän elimistö on rakennettu niin kivununohtavaksi (oi miten hieno ja vaikealukuinen sana!)?
Onko se vain keino saada ihminen paremmin toipumaan myös henkisesti?
Tai onko se, että juuri tämänhetkinen kipu tuntuu epämiellyttävältä, vaikka se olisi huomattavastikin lievempää kuin kipu juuri hetkeä aiemmin, keino saada ihminen edelleen pyrkimään kohti parempaa oloa? Hoitamaan. Lepäämään. Kuntouttamaan. Ettei tule tyytyväisyyttä siitä että nythän on sentään niiiin hyvä olo.
Vai olisiko kivuntuntemuksen muistaminen peräti rasitus elimistölle?

No. En tiedä, eikä kai tarvitsekaan tietää.
Se on varmaan ihan hyvä juttu, vaikka toisaalta välillä toivoisi, että pystyisi paremmin muistamaan miltä se tuntui kun.
Olis niinku tyytyväisempi.
Niin varmaan.