Työpaikkakiusattu ja -jotain

Parhaassa työkaverissa on alkanut näkyä selkeitä työpaikkakiusaajan merkkejä. Mä meen kohta kertoon eskälle. Yrittää pakottaa mut istumaan naama seinään päin ruokaillessa eikä päästä mua hakemaan kahvia ja ja ja... Sillä on vielä vähän tekniikka ja tarkkaavaisuus hakusessa mutta huolestuttava kehityssuunta... ;) Okei okei mä koetan kulkea toista kautta. Useammin. Joskus ainakin. Ehkä.
Mut sillä on kyllä sen sijaan hyvä mies, huolehtii mun P!nk-ajantasaisuudesta. Harmi vaan että sen uusin biisi on aika ...ska. (Siis P!nkin, ei miehen...?!)

Toiset taas kiusaa muuten, tivaa ties mitä heti aamusta. Saa anteeksi, koska - no. Saa nyt vaan.

Mut nyt mä ostin vihdoin sen jalustan kameralle - jes.

Hirveästi ei syvällisyyksiä edelleenkään irtoa. Antaa vanhan Goethen hoitaa se puoli:

Tuntea joku,
jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys
välimatkoista tai lausumattomista
ajatuksista huolimatta
- se voi tehdä tästä maailmasta
puutarhan.

(Mieluummin mä tällaisia olisin lukenut kuin jotain ...tun Nuoren Wertherin kärsimyksiä...)

Huomenna Hesaan etsimään kenkiä. Pikkareihin. Siis pikkujouluihin. Luvassa kohtuullista seuraakin. Ostoksille. No pikkujouluista tosin puhumattakaan.

Ching ching

Buum. Tai vuum. Rrrrrrr...
Hui. Mitä vielä? :)

Siinä se lyhyesti.

Värillä väliä?

Tässä teille joillekin arvokas vinkki,
oranssi teksti on blogissani linkki.

Joojoo... *halaus*

PS. Se että tämä oli tällä biisillä on vaan taas sitä jotain...

Ihmettelyä

Hitto että elämä on kummallista.
Ei sen näin pitänyt mennä! Ikinä. Ei. Ei. Ei. Ei mun pitänyt koskaan olla tällaisessa tilanteessa. Mun piti olla muka "fiksu" - aina. Jos olosuhteet eivät ole sopivat, ne eivät ole sopivat. Ei siinä mitään. Jatketaan matkaa. Ei sotkettaisi omaa eikä kenenkään muunkaan elämää.

Ökspä. Sitten nämä tyypit ilmestyvät kuvioihin ja kaikki meni menojaan. Mikään ei ole ennallaan.
Kaikki hienot periaatteeni ja varmaan moni aikanaan lausumani "viisaus" on haihtunut höyrynä taivaalle kun sata wattia on iskenyt kerta toisensa jälkeen suoraan tajuntaan, päin näköä ja niin edelleen. Yhä syvemmälle. Ja se iski nimenomaan ensin tajuntaan. Siksi se ehkä tuntuukin niin lujaa.



Parit elämät on nyt sotkussa. Mikään ei ole selvää. En silti valita. Juuri nyt on hyvä näin. Todella hyvä. Olisipa kaikilla.

Nyt koristelemaan. Futufutufutu. Ja hyvää yötä.

Elämän pieniä, mutta suuria iloja

Puh (siis huokaus - ei se Nalle, tällä kertaa).

Eilen meni taas paljon sitä "tajunnanvirtaa" toisaalle, tärkeämpiin asioihin kuin tämä blogi, lisäksi takana oli jostain syystä vajaan neljän tunnin yöunet. Olin herännyt n klo kaksi yöllä ja katsottuani yhden Beckin boksilta päätin sitten jo lähteä töihin.

Illalla kävin potkimassa kaveria luvan kanssa ja yrittämässä näyttää edes hetken joltain kaukaisesti jäntevää muistuttavalta täristessäni Hooverissa...

Sain eilen riemastuttavan yllätyksen kun löysin kotoa postin tuomana pienen paketin. (miten se oli muuten mahtunut postiluukusta??)
Rakkaalta, (tosi) vanhalta ystävältä (okei okei se yrittää nyt päästä takaisin "rakkaammaksi" ystäväksi, kun on mennyt laukomaan niitä hame- sun muita totuuksia - onnistui :) ).

Tästä vaan näkee, että a) se lukee mun blogia ja b) (mikä on pelottavinta) se tietää edelleen musta aivan liikaa :D



Ei muuta. Vorravorra. Kiitos, mun pitää vaan varoa, ettei KUKAAN vie sitä...