sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Aika

Aloin tätä tekstiä rustata tänne sunnuntaina, mutta tuli parempaa tekemistä...

Eilen (eli lauantaina) tuli eräästä erittäin mieleenpainuvasta (voiko niin sanoa kun ei muista juuri mitään 2,5 tunnin ajalta....) kävelylenkistä kuluneeksi vuosi.

Se toi mieleen kaikenlaista. Moni ajatus liittyy jotenkin aikaan.

On mielenkiintoista - joskin varmaan ihan merkityksetöntä - huomata, että tämän hetken mittakaavassa isoimmat tapahtumat, käänteet elämässäni tuntuvat sijoittuvan kevääseen ja toisaalta syksyyn. Keväällä on tapahtunut jotain mullistavaa, jonka käsittelyyn on sitten mennyt kesä ja loppukesästä/syksyllä on alkanut tavallaan "uusi aika".
(jos oikein miettii, onhan koko aikanikin alkanut syksyllä, kun olen silloin syntynyt.... ei se on kyllä jo liian kaukaa haettua... :) )

Toivon kuitenkin ettei tänä keväänä tapahtunut "käänne" aiheuta mitään uutta aikaa tänä syksynä, tämä on oikein hyvä juuri näin.

Ajasta tuli mieleen myös, että miten (nyt taakse päin katsoessa!) vuosi tuntuu kuluneen niin nopeasti mutta pitäneensä sisällään ihan mielettömän paljon. Hyviä ja huonoja hetkiä. Uskoen siihen hyvään kuitenkin. Onneksi.

Enkä muutenkaan haluaisi jättää mitään mullistuksista tai käänteistä pois, vaikka saisin kääntää kelloa taaksepäin (tai kalenteria). Joskus tosin kevään ja syksyn väli olisi voinut olla lyhyempi... tai syksyn ja kevään.

Hyvää syksyn jatkoa kaikille, en varmaan edelleenkään usein käy kirjoittelemassa...
pysytelkää lämpimänä.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Vuosi

Piipahdin vain toteamaan, että tänään tulee vuosi kuluneeksi siitä kun sanoin ensi kertaa moi - anteeksi, en oikeastaan edes sanonut moi - kunhan nyökkäsin vähän matkan päästä. (Ilmeisen vaikuttavasti) ;)
No minulle ainakin nyökättiin ilmeisesti kovin vaikuttavasti. Kiitos siitä.

Ja kiitos että olen sittemmin saanut muutakin kuin nyökätä.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Loma lähestyy

Oho - onko päässyt vierähtämään kolme viikkoa edellisestä postauksesta? No joo. Ei oikein jaksa/huvita istua tähän koneelle enää kotona, kun on töissä tuijottanut ruutua jo koko päivän. Ja on paljon muutakin tekemistä.

Eikä tänne nyt mitään ihmeitä ole kerrottavaa - elämä sujuu mukavasti mutta ei siitä sen tarkemmin tänne. Kuvia en kauheasti ole ottanut. Viikko sitten tuli tosiaan pyyhittyä yli taas yksi kohta listalta "mä en kyllä ikinä..." - niin, minä juoksin Naisten Kympin. So shoot me. Sentään juoksin koko matkan, ja se oli kivaa! Pelottavan kivaa.

Tässä taidepläjäys samalta reissulta.



Ensi viikolla alkaa kesäloma, reilu pari viikkoa luvassa. Kuten olette huomanneet, on ennustettu kauniimpia säitä heti tuosta helatorstaista alkaen....

Jos täällä on hiljaista, hyvää kesää ja kaikkea muutakin nyt jo kaikille!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Blondykes wear black and white



Mitä? Supparitko kulahtaneemmat? No ehkä mutta niiiin paljon katu-uskottavammat...

Hyvää äitienpäivää

No nyt on jo illansuu, mutta kuitenkin. Hyvää äitienpäiväksi nimettyä sunnuntaita kaikille, ei pelkästään äideille.