Tänään olin vähän kiusanhenki. Tivasin asiaa johon tiesin vastauksen vain sen vastauksen saamisen ilosta. Aaaanteeeeksiiiii.... ;) Mutta se oli sen arvoista.
Sekin.
Pitäs vaan oleilla enempi...
Mutta hitto kun en vieläkään muista mitä itseltäni on tivattu...
Niin ja sitten menin sanomaan että olen rakastunut. Daa. Olipa uutinen. Niin on joku toinenkin.
Voisinpa sanoa että siinä ei ole mitään pelättävää. Onhan siinä vaikka mitä jos sitä niin ajattelee. Mutta kun ei sille mitään voikaan niin eipä kai ne pelon aiheetkaan sitten enää mihinkään häivy. Mennyttä mikä mennyttä. Joten haluaisin katsoa mihin tämä polku johtaa. Kovin näyttää mielenkiintoiselta ja kauniilta ja erityiseltä. Varmaan on juurakkoakin jossain. Mutta polvet on ennestään ruvella ja ymppiminen on hanskassa, näen ja kuulen ja tunnen niin eiköhän se voisi onnistuakin...jokin...mikälie...mahdollisesti...
Perunamuusia, riisipiirakoita, proteiinipirtelöitä ja -patukoita, rahkaa jne.
Eikä pitänyt osua jalkapöydällä mutta pari kertaa osui. Au. Olispa pidemmät jalat... No se on vaan mustelma. Tai pari. Ihan sama.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti