Valokuvat

Paitsi että otan mielelläni valokuvia, olen aina pitänyt niiden katselemisesta (kuten kuvasta näkyy - nykyään tosin teen sitä ilman hattua). Jo lapsesta asti olen katsellut mielelläni vanhoja valokuvia elämän varrelta (tietysti pienenä se elämän varsi nyt ei ollut vielä kovin pitkä ja siihen katseluun ei kai sisältynyt niin monenlaisia tunne-elämyksiä tai ainakaan muistoja). Ja on hauska katsoa kuinka monen näköinen sitä on itse ollut...



Itse otan enemmän kuvia luonnosta tai rakennuksista kuin ihmisistä, mutta ehkä se johtuu enempikin siitä, että ei vaan tule otettua kameraa mukaan tilanteisiin, joissa saisi napsittua niitä mukavia kuvia. Harmittaa periaatteessa moinen. Ja ihmiset harvoin pystyvät olemaan välittämättä siitä, että joku haahuilee kameran kanssa - en minäkään. Ne olisivat kuitenkin usein niitä parhaita kuvia.

Tosin kyllä serkkupojan ja mun poseerauskin saa aika paljon säälipisteitä. Oliko meillä noin onneton lapsuus?



Kaiken lisäksi vanhojen valokuvien selailu on lähes välttämättömyys silloin kun pitäisi tehdä jotain muuta....

Eli takaisin pakkaamaan...